Kaikki ylimääräinen roina on nykyään liitetty myös puutarhaan. Usein se roina korostuu kauniisti ja silmää piristävästi.

Minulla on naapuri, joka on ihastunut kaikkeen ruosteiseen rautaromuun. Eikä sitä voi sanoa enää roinaksi, kun se on hyvällä maulla liitetty isojen kivimuodostelmien ja tuuheitten tuijien lomaan vihreän nurmen välkkyessä välissä. Siellä on vanhoja maataloustuotteita karheista pitäen esillä kuin taidetta. Ja taidettahan ne onkin omassa ylhäisessä jälkikäytössä muistuttamassa aikaa, jolloin vain elävällä oli vetovoimaa.

Muissakin naapureissa on satsattu vanhan esille tuomiseen kauniisti ja vitsikkäästikin kukkien kera maitolavoineen, vanhoine tuoleine ja rappuineen.

Se kaikki on ilo silmille.

Sitä minäkin omalla tavallani olen viljellyt ruusujen joukossa. Tämäkin on vanha talo. Kaikenlaista käypää tavaraa löytyy toisenlaiseen käyttöön puutarhassa, vaikka en kaikelle ole oikein paikkaa vielä löytänyt.

Kuitenkin monen kahvila-asiakkaan silmä niihin pysähtyy.

Minusta on mukava joskus käyttää yhdessä voimakkaita värejä, kuten tässä sininen keraaminen lintu ja väriminttu.

Käteeni kauppojen hyllyltä tarttuukin usein juuri loistavan siniset keraamiset purkit, joihin sopii niin hyvin kirkkaanpunainen pelargonia. Tai ruskea, johon istuu vaaleanpunainen hyvin.

Vanha puinen voiastia sopii kuin nakutettu juuri annansilmän
kanssa.

Annansilmä tässäkin ukkoni vanhoissa puutarhasaappaissa.

Tuollaisia harmaita keraamisia tai muovisiakin juttuja minulla on puutarhassa siellä täällä ja lapset kiikuttavat niitä aina uusiin yllättäviin paikkoihin. Se on sallittua ja hauskaa. Joskus lapset juoksevat kilpaa etsimässä niitä ja kertovat sitten minulle, mitä he löysivät.

Kaikki tämä on mielestäni juuri sitä, mitä voisi kutsua puutarhan makupaloiksi. Kunhan sitä ei ole liikaa eikä kokonaisuutta särkevänä.

Löysin tässä taannoin tämän sanan paperille kirjoitettuna, kun laitoin kirpparille pikku astioita. Sen oli kirjoittanut 11-vuotias sukulaistyttö minulle muistutukseksi sinne.

Jos on allapäin ja arki painaa mieltä, niin on sopiva hetki katsoa ympärille ja löytää noita onnen pipanoita. Niitähän löytyy ja niistä saa kummasti lohdutusta ja se onnellisuuden puoli kasvaa.

Ps. Muoks! Unohtui tämä paras onnen pipana! Leikimme, hulluttelimme ja nauraa räkätimme toisillemme!

Näitä löysin minä puutarhastani:

Neljä vuotta sitten ostamani maanpeittoruusu Fairy (keijukainen), jonka luulin menettäneeni ja joka yhtäkkiä löytyi tunkiolle heitettynä elossa. Nyt puskee paljon nuppuja.

Tämä ihana karhuperhe, johon kuuluu pikkukarhu, isäkarhu ja äitikarhu lämmittävät tuossa Wasagamingruusua ja se oikein hehkuu karhujen sylissä. Jospa ensi kesänä tuonne sammalsohvalle ilmestyisi itse Kultakutri!

Paljon marjoja, aivan runsauden pula!! Mustikoita löytyi, vadelmia, viinamia ja tyrniä. Niillä selviän ensi talven!

Pikkuinen Pirja-omenapuuni kantaa enemmän hedelmiä kuin vanha punainenkaneli-puu!

Minä usein jahtaan niitä hylättyjä ja pilkkahintaan merkittyjä kukanrääpäleitä. Ja ne kyllä kiittävät!

Ehkä suurin onneni ja samalla ruusujeni onni: HEVOSENLANTAA!!!

Kiitokset tässä muurarilleni, joka taikoi kierrätystavarasta vesipadan savusaunan viereen. Enää ei ole tarvinnut kantaa sisältä kuumaa vettä! Ja se mitä muussa säästän, kait sitten haaskaan kirjoihin. Tässä myös ihana tämän kesän ostos! Tästä löydän suomennetut sanat kukkien latinalaisille nimille. Ihana sadepäivän lohduttaja! Vinkin tuosta sain eräältä blogikaverilta, mutta en enää muista mistä.

Hyvää loppukesää kaikille!!

Mikähän olisi tämän kesän hitti? Niin vähän kuuntelen muuta kuin Yle-klassista. Tässäpä ne LÄIKKYVÄT!

Muistan, kun kävin eräässä puutarhassa missä hoitaja ylpeänä esitteli pimpinellaruusujaan sanoen: - Minä olen päättänyt kasvattaa pimpinellaruusuja. Rajaan ne siihen.

Minä vähän ihmettelin, että hän pystyi ruusut rajaamaan näin. Ajattelin myös, onko niitä pimpinelloja sitten niin monta, että niitä voisi kerätä.

En silloin tiennyt paljoakaan ruusuista. Tiesin, että juhannusruusu on pimpinella ja suviruusukin. Enhän muita tuntenutkaan.

Linnanmäen kaunotar

Nyt minäkin olen kerännyt pimpinellaruusuja. Muiden ohella, sillä ruusulajini ovat lähteneet rönsyilemään lajeissaan aivan hurjasti! Ainoa järki siinä, etten ole lähtenyt satsaamaan pientä rahaani ja hoivavoimaani ryhmäruusuihin, sillä ne ovat tällä alueella kyseenalaisia. Sanoinhan jo allapäin hyvästit parin vuoden päästä Nina Weibulille ja Europeanalle.

Kuinkahan osaisin hillitä nyt itseni? Pimpinellarivistö on täynnä. 18 eri lajia niitä on. Useimmat niistä ovat suomalaisia löytöruusuja, joiden alkuperää ei tunneta. Joukossa on kuitenkin Pirjo Raution kasvattamana Hienohelma ja Posliinikaunotar, sekä kanadalainen Skinnerin Suzanne.

Silloin kun rakentelin pajusta ja lepänoksista tuota ruusuaitaani, samalla suunnittelin siihen viereen tarhapimpinelloille eli spinosissimalajikkeille oman tilan. Lueskelin kirjoja ja huomasin, että ohhoh!

Sitä lajiahan riitti! Juhannusruusua minulla oli jo ennestään siellä täällä pihaa. Ensimmäinen pensas siinä oli Ruskelan ruusu. Vaikka sen siirsinkin kerran sen loukkaantumatta pahastikaan, nyt se on kasvanut aikuisikään, se viisi vuotta, ja on komea pyöreähkö pensas, kukkinut kauniisti. En ole sallinut sen tehdä liioin juurivesojakaan, koska kierrän ruohonleikkurin raa'alla terällä sen aina ympäri, kuten muutkin rivistön pimpinellat. Se pyöriminen alkaa vaikeutua nyt pikkuhiljaa pensaitten kasvaessa, joten istutan sinne väliin sopivaa perennakasvillisuutta laittaen maanpeittokankaan juurille ja sepeliä päälle. Näin helpotan pikkuhiljaa myös ruohonleikkuuta.

Juhannusmorsian

Suzanne

Olen siis lisännyt tämän lajin ruusupensaita vuosi vuodelta aina muutamalla. Nyt niitä on 18 eri lajia. Juhannusmorsian ja Papula sekä samantapainen Ruuhijärvi ovat kasvaneet rintarinnan, Siinä välissä on noussut korkeutta vuoristoratatukensa kera Linnanmäen kaunotar ja Raahen seminaarin ruusu. Vähän omassa paikassaan Rosa 'Altaica' muistuttaa hyvin paljon näitä.

Nils ja Rosa 'Rupincola'kilpailevat joka kevät ensi kukintasijastaan kahvila-aitan seinustalla ja Tove Jansson upean hohtavana omassa aitanurkassaan.

Tänä kesänä istutin Posliinikaunottaren, Suzannen, Marzipan-ruusun, William III:n, ruotsalaisen Huldran ja Hienohelman vanhojen pimpinellaruusujen eteen omaksi rivikseen. Jospa vanhat pensaat näitä suojelisivat. Suviruusun istutin myös Wanhan Kastellin juuritaimesta. Meinasinpas unohtaa Paavola-ruusun, joka löytyy vanhojen ruusujen jonon päästä. Ja vähän harvinaisemman ja ehkä herkemmän englantilaisen Nankin-ruusun istutin lähelle talon eteläistä seinustaa.

Peter Joyn kasvatustyön tulos Tove Jansson, Red Nelly x Poppius (suviruusu)

Joten eiköhän tämä riitä pimpinelloista!

Kiitokset teille kaikille pimpinelloilleni!! Hyvin olette kasvaneet, vaikka en ehkä ole osannut teitä oikein istuttaa enkä kasvattaakaan. En ole jaksanut tehdä kohopenkkiä teille. Ei ole liioin ollut varaa ostaa hakkeita tai muuta hyvää. Ei ole ollut edes hevosenlantaa. Parhaani olen tehnyt. Liiterin pohjaa, kompostia ja tuhkaa olen teille kuitenkin antanut. Vuorollaan olette saanut kahviporoannoksen pannustani. Toki ette ole paljoa vaatineetkaan, tiedän. Kaikkein helpoimpia hoidon puolesta olette olleet! Onneksi ette kaikki kuki yhtä aikaa, joten iloa silmilleni luotte melkeinpä yhden kuukauden ajan; kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin asti, siten miten lämpöä ja aurinkoa piisaa.

Pirteän eloisia ovat lehdykkänne, suoran rotevia vartenne ja kukat valkoisesta sametinpunaiseen, kaikkea siltä väliltä. Kauniita kiulukoita teette myös. Erityisesti nyt kiitän juhannusmorsianta, jonka tumman punaiset kiulukat ovat kuin makoisia pieniä omenoita. Ne tahdon kuivattaa talven ravinnokseni. Ja syysväreissä kilvan koreilette keltaisesta purppuranpunaiseen, jopa violetille hohtavassa väreissä. Olen niin iloinen teistä!

Jotkut ihmiset ovat erityisen kiinnostuneita keltaisista ruusuista. Usein minultakin kysytään, onko minulla keltaisia ruusuja ja miten ne täällä kasvaa sekä mistä niitä saa. Raahelaiset kysyvät viljaminkeltaruusun perään ja pitävät sitä esimerkkinä raahelaisesta ruususta. Vaikka tutkimusten mukaan se kuuluu Williams' Douple Yellow-ruusun perheeseen, se on täällä kasvattanut vähän erityistä pohjolaista luonnetta.

Minullakin tämä on, mutta loukkaantui siirrosta niin paljon, ettei ole tänä kesänä kukkinut.

Kun olen aika paljon kirjoja ja nettiä selaillut, laitan tähän nyt vähän selvennöstä keltaisista ruusuista.

Keltaiset pensasruusut jaetaan persianruusuihin ja harisoninruusuihin.

Persianruusut (Rosa foetida) ovat kotoisin Iranin ja Afganistanin seuduilta. Ne ovat keltaisen ja oranssin värisiä. En itse ole kasvattanut keltaista persianruusua, mutta toki olen kuullut, että sellainenkin voi menestyä näillä korkeuksilla, jos sillä on lämmin paikka. Toinen tunnettu persianruusu-lajike on kapusiiniruusu, joka on kirkkaan oranssi. En luota senkään menestymiseen näissä maisemissa.

Harisoninruusut ovat taas risteytetty persianruususta ja tarhapimpinellaruusuista, ja täten on saatu pohjoisessakin kestävä lajike. Harison-sana juontaa taas henkilöstä nimeltä George Harison, joka oli asianajaja New Yorkissa 1800-luvulla. Hän oli innokas ruusujen kasvattaja ja risteytti kestävän keltaisen ruusun, josta tuli kuuluisa kultakuumeen aikana Kaliforniassa ja pian ympäri Amerikan. Siitä laulu "Teksasin keltaruusu". Ja vieläkin maailmalla kulkee ruusu nimeltä 'Harison's Yellow'. Se on siis persianruusun ja tarhapimpinellan jälkeläinen.

Tästä on myöhemmin syntynyt sitten erilaisia kantoja eri puolilla maailmaa. Helsingin Kaivopuiston liepeiltä on löytynyt ruusu, joka kantaa Aurora Karamzinin nimeä 'Aurora'. Tämä on nähtävästi Bengt Schalinin jäljiltä. Ruusu muistuttaa hyvin paljon 'Harison's Yellow' ruusua ja uskotaankin, että se on samaa kantaa. Helsingistä edelleen on löytynyt lajike, jonka taas uskotaan olevan Williams' Douple Yellow, joka on britannialaisen John William'n kasvattama lajike vuodelta 1828, https://www.helpmefind.com/rose/pl.php?n=6584.

Nähtävästi merimiehet ovat joskus tuoneet tätä lajiketta Raaheenkin. Usein ruusuilla, joita laivan mukana tuli, kutsuttiin laivaruusuiksi, jos ei oikea nimi ollut tiedossa tai joutui unohduksiin. Tämä keltainen ruusu kuintekin käännettiin suomalaisittain viljaminkeltaruusuksi. Tämä onkin kestävin keltaruusu, joka on selvinnyt Raahessa asti, kuten Pirjo Rautio tuo sen esiin kirjassaan Suomen Ruusut. Särkän taimistolla on myynnissa tämä raahelainen kanta, mutta yleisestikin sitä myydään ympäri Suomen viljaminkeltaruusuna. Kannattaa kuitenkin hankkia juuri raahelaista kantaa tälle seudulle sen kestävyyden vuoksi.

Sittemmin tämä lajike on risteytynyt Suomessakin ja tehnyt omaa mutaationsa kasvupaikan tai siemenen kautta. Eräs sellainen on 'Matti Hesperia' ja 'Maija Hesperia', jotka ovat löytöruusuja Helsingin kaupunginpuutarhuri Bengt Schalinin jäljiltä, siis alkuperä tuntematon. Näistä Maija viihtyy täällä pohjoisemmassakin. Niiden kukat ovat yksinkertaisia ja väriltään pehmeän keltaisia.

Muita tämän kaltaisia harisoninruusuja on paimionruusu, joka on väriltään valkoinen ja herkän vaaleanpunainen yksinkertainen kukinnaltaan. Kiimingistä on löytynyt ruusu 'Kiiminki', jonka alkuperä on osin harisonii-ryhmän, sekä Oulusta ruusu 'Oulu', jonka väritys on taas ruusunpunainen yksinkertaisine kukkineen. Oulujoen taimisto nimeää myös 'Nils'-ruusun kuuluvan harisonii-ryhmään.

Kiiminginruusu on korkea ja komea kukinnaltaan, kukkii jopa ennen juhannusruusua.

Paimio on ollut nyt toista kesää ja oli jo hyvin runsas, tosi kaunis kukinnaltaan!

Ja selvisihän se Aurora-ruusukin vaikean viime talven, mutta on vielä pieni, eikä jaksanut kukkia.

Nyt sain myös Särkän Jarilta myös 'Maija Hesperian', mutta en ole sitä vielä istuttanut. Olen antanut sen voimistua ruukussa. Tuohon viljaminkeltaruusun viereen sen istutan, joten minulla on mukava rivi myös keltaisia ruusuja, harisoninruusuja. Olen niistä ylpeä, vaikka pikkuisen olen huolissani vielä Auroran ja Hesperian talvenkestävyydestä.

Ruukkuruusut jaksavat kukkia. Ostin pari sellaista alennusruusua. Vaihdoin ruusun isompaan ruukkuun, annoin kukkia minkä kukkivat, sitten leikkasin ja lannoitin. Ja kyllä ne jaksavat kiittää, loistavat myöhäissyksyyn saakka!

Olen saanut tällaisetkin ruusut kasvamaan, kun laitan ne suojaiseen paikkaan maahan ja peitän esim. sammaleella. Ne ovat jaksaneet kukkia pari kolme kesää, mutta sitten saattavat väsähtää.

Vai olenko se minä, joka väsähdän hoitamisessa?

The yellow rose of Texas

Koska olen kiinnostunut villiruusuista, pyrin saamaan niitä lajeja myös puutarhaani.

Suomen villiruusulajeista eli luonnonvaraisista lajeista minulla uupui enää karjalanruusu. Metsäruusuja on, orjanruusu ja nähtävästi eräs ruusu, joka on todettu nyt koiranruusuksi. Yritin saada karjalanruusua Oulujoen Taimistolta, mutta kertoivat, että kaikki on mennyt Joensuun Veteraanipuistoon, joka on sinne perustettu. Ja onhan Joensuussa arboretum ja kasvitieteellinenkin puutarha.

Nyt kun katselin metsäruusurivistöä, jossa minulla on muistoruusuja eri puolelta tätä seutua, huomasin erään kummallisen ilmiön. Yhdellä pensaista olikin aivan erilaisia kiulukoita. Säntäsin heti tietokoneen ääreen tutkimaan sitä ja vertailemaan muiden kanssa noita kiulukoita.

HEUREKA! Huomasinkin, että sehän on KARJALANRUUSU! Kesällä vähän ihmettelinkin metsäruusujen eroa, sillä tässä ruusussa oli kempeleenkaunotarta muistuttavat kukat, siis tummemmat kin muilla metsäruusuilla. Karjalanruusun kiulukka on soikea, kun taas metsäruusulla on pyöreämpi.

Karjalanruusu, jota täällä kutsumme Volmarinruusuksi

Karjalanruusun kiulukka

Metsäruusun kiulukka

Olen tosi iloinen tuosta! Siis pihassani on kasvanut pienestä taimesta asti väärin tulkittu ruusulaji. Näin sitä oppii!

Tuleekin mieleen, että olisiko Volmar-niminen mies kotoisin Karjalasta ja tuonut sieltä muistoksi kotiseudustaan tämän ruusun pihallensa. Tästä omalta kylältä Volmarin vanhan mökin vierestä tuo ruusu on minulle tuotu.

Onhan minulla muitakin villiruusuja, mm. nukkeruusu P-Amerikan villiruusulajike. Taidankin ensi kesänä etsiä lisää villiruusuja pihaani, mm. venäläisiä. Enkä ihmettelisi vaikka sellainenkin jo kasvaisi pihassani, sillä Riitta, blogiystäväni toi minulle erään ruusun, jota arveli jonkin sortin villiruusuksi, vanha kotipihansa laji. Hyvässä lykyssä se voi olla pietarinruusu. Tutkin sitä ensi kesänä, jolloin uskon sen kukkivan. Hyvin se onkin lähtenyt kasvamaan.

Tosin tornionlaaksonruusukin luetaan suomalaiseksi villiruusuksi, sekä iha- ja okaruusu. Nämä kaksi viimeksi mainittua ovat minulle outoja. Iharuusu, Rosa mollis, synt. villosa, onkin enemmän Keski-Euroopan villiruusuja, samoin okaruusu Rosa seraldii, jota kasvaa Ruotsissa, mutta satunnaisesti E-Suomessakin.

Näitä alan metsästää, sillä minulla on tuolla pihan perällä aivan oma alue näitä varten.

Laura Moisia ja Miljoonat maisemat

Ruusun kasvattajat ovat huomanneet, että jotkut ruusut kasvavat nopeasti, kurkottuvat korkeuksiin tai levittävät itseään laajalle ottaen lisätilaa. Jotkut ruusut kasvavat hitaammin.

Taimitarhoissa omajuurinen ruusu kasvaa 'lapsivuosiaan' kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen se tulee vasta myyntiin. Ruukkutaimen maahan istutuksen jälkeen sen aikuisikään kasvamista tulee odottaa ainakin viisi vuotta. Näin olen ymmärtänyt. Tämä pätee ainakin näihin tarhapimpinelloihin eli juhannusruusun sukulaisryhmään.

Yksi sellainen saavutti aikuisiän tänä kesänä, Rosa 'Tove Jansson', entinen 'Miriam Makeba'. Se olikin minun ensimmäisiä ruusujani, joiden istutuksen aloitin kesällä 2011. Riemuitsin sen ensikukinnosta tällä blogisivullani.

Sitten on ollutkin vähän vaivalloisempaa. Yksi kesä sen kukinnon riepotti ukkosmyrsky. Viime kesänä vattukärsäkäs söi puolet sen nupuista. Mutta tämä kesä oli sen kukoistusvuosi. Se suorastaan paloi, sekä elämänhaluaan että punaista kukintoaan! Valitettavasti se kukoistus kesti vain noin kaksi viikkoa, kun taas sateet ruhjoivat sitä. Eivätkä tämän ryhmän ruusut sen pidempään kannakaan kukkia. Onneksi ne kukkivat kuitenkin pikkuisen toistensa jälkijunassa.

Muutenkin on aika esitellä suomalaisia ruusunkasvattajia ja heidän tuotoksiaan ruusumaailmassa. Peter Joy on eräs niistä. Hän teki siemenristeytyksiä KESKAS- projektin aikana vuonna 1991 ja näin syntyi tämäkin ruusulapsi 'Tove Jansson', jonka vanhemmat ovat suviruusu 'Poppius' ja 'Red Nelly'. Mikä lapsi siitä syntyikään!! Samettisen upea ilmestys! 'Red Nelly', joka sekin on puutarhassani kasvamassa, on taas saksalaisen Wilhelm Kordesin kasvattama ruusu 1980-luvulta ja nähtävästi esivanhemmat löytyvät ruusun 'Single Cherryn' geeneistä.

Joskus tuntuu, että sukupuuhan näille ruusuille pitäisi rakentaa ja usein se syntyykin niitä tutkiessa.

'Poppius' kun taas on Ruotsista kotoisin oleva ruusunkasvatuksen tulos. Siis aika kansainvälinen neitokainen tuo Tove Jansson'. Näin taisi olla myös nimensä edustaja, taiteilija ja Muumi-kirjojen kirjoittaja, itsekin. Mutta kuvat kertovat tästä ruususta eniten! Antaa palaa!

Navajo-intiaani Carlos Nakai: Earth Spirit

Jatkan noista suomalaisista ruusukaunottarista. Rosa 'Sointu' ja 'Sävel' ovat myös Peter Joyn näppien koskettamia. Mukana synnytyksessä ovat olleet myös Pirkko Kahila ja Kangaspunta. Sointu on syntynyt 2008 ja Sävel 2010. Rosa 'Lumo' kuuluu myös sisarussarjaan, mutta olen ymmärtänyt, että tämä on vähän herkempi kasvi tänne V-vyöhykkeelle, joten se on jäänyt vielä hankkimatta.

Sointu on omistettu isälleni, kansanpelimannille ja monen asian taitajalle musiikissa. Olihan hän Raahen musiikkiopistossa viulunsoitonopettajanakin vuosia. Myös lapsuuden kotini oli nimeltään Sointula, joten tässä taas huomaa, että kasvien nimet herättävät elämään muistoja ja tunteita.

Sävel-ruusun omistan pikkusiskolleni, joka on myös edennyt pitkälle musiikkimaailmassa ja säveltää myös. Minä se vaan sovitan sormiani tuonne piikkisten ystävieni lomaan. Kyllä niitä piikkejä saankin tuon tuosta kaivella hyppysistäni.

Soinnun isä on 'Snow Pavement' ja äiti nähtävästi jonkin polyantharuusun siemenruusu. Istutin Soinnun syksyllä 2014 uuteen rugosa-ryhmääni, onhan se samaan sukuun kuuluva. Jo samana syksynä ihailin sen ensimmäisiä kukkia. Seuraavana vuonna huomasin sen lamoavan kasvutavan, joten tein sille nuottiavainta muistuttavan tuen. Onneksi, sillä se on parissa vuodessa kasvanut sekä pituutta että leveyttä.

2014

Tuossa ylhäällä keskikesän kukintoa. Sointu on kiitollinen siitä, että se jatkaa kukintoaan pitkälle syksyyn, kun karsii vanhat kukinnot pois. Se jaksaa ja jaksaa puskea joka oksaan noita kauniita sarjoja. Ja sen oksat ojentuvat ulospäin kauniisti tukeensa nojaten. Onneksi viime kesänä kuorin nurmikon pois rugosaryhmästäni ja peittosin sen kankaalla ja sepelillä. Maa pysyy kosteana ja kivimurske lämmittää. Säästyn myös piikkejä tihkuvalta alueelta ruohonleikkauksesta tai perkkaamiselta. Kaikki rugosaryhmän kukat voivat siinä hyvin.

Sävel-ruusun istutin viime kesänä, joten se on aivan pieni vielä, tosin paljon sisarensa kaltainen. Pensas kooltaan kasvaa noin puolen toista metriin, kuten sisarensakin. Tämän vanhempina toimii rugosaryhmä ja 'Angel Rose', joka kuuluu polyantha-ryhmään. Kumpikin lasketaan kuuluvaksi kurttu- eli rugosaruusuihin. Tämä kukkii myös pitkään kesäkuun lopulta syyskuuhun saakka, tosin harvempikukkaisena. Alla oleva kuva on viime vuoden kuvia.

Tukea en ole ajatellut vielä tälle tehdä. Katson miten se asettuu. Näyttää kasvavan pyöreäksi ja pystyksi. Uskon, että nämä sisarukset täydentävät valoisuudellaan muuten punaista kurtturuusu-ryhmääni.

Ja tähän kuulunee isäni oma sävelmä Romanssifantasia, jonka serkkuni Craig Johnson soittaa.

Tuo lausahdus tuntuu kyllä vähän suureelliselta lausuttuna noin yksinänsä.

Käytin tervetuloa-kirjeen lopussa tuota lausetta, kun lähetin kutsun kymmenen hengen ryhmälle saapua Hyvinkäältä luokseni. Annoin heille miettimisaikaa mitä tuo kaikki voisi tarkoittaa. Taisin jopa kirjoittaa pienellä ilon ja onnen.

Sitten pihalle saavuttuaan esittelin heille kukkean Ilon ja Onnen, pihani ruusuylpeyteni, jotka kukkivat melkeinpä yhtä aikaa. Siinä konkreettisesti Ilo ja Onni kukoistivat pihallani vieraitteni huokausten ympäröimänä.

Tuo Ilo-ruusu kukkii tuossa etusivuni kuvassa yhdessä Valamo-ruusun kanssa seuranaan valkoisia akilleijoja. Kaunis yhdistelmä harmaiden rakennusten edessä, täytyy myöntää.

Ilo-ruusu on myös Joy & Kahila & Kangaspunton kasvattama ja syntynyt vuonna 2010. Ei siis kovinkaan vanha lapsonen vielä. Omalle pihalleni sen istutin vuonna 2013. Tässä siitä sivu!

Onneksi kirja- ja nettitieto ohjeisti minua ruususta, että korkealle se kasvaa. Joten seuraavana vuonna tein sille heinäseipäistä, puusälpäreistä ja pajusta tuen, josta se on kovasti tykännyt. Nyt se kurkottaa yli kahden metrin ja on tosi ylväs prinsessaruusu kukinnaltaan.

Antaapa Ilon tässä hehkuttaa itseään. Kasvaminen näkyy kuvissa eri vuosilta.

2013

2014

Yllä vuodelta 2015 ja oikealla 2016 kesä. Ja alhaalla lähempi loisto!

Ja kun rovaniemeläinen löytöruusu Onnikin otsikossa mainitaan, kerrataan senkin kasvuvoimaa ja ihanuutta tässä.

2012

Tässä vuodet 2015 ja 2016 kesä. Olen korottanut tukea puolella metrillä tekemällä "katolle" harjan. Taidan tehdä aika runsaasti keväällä leikkausoperaatiota.

Mietin juuri, että ruusut ovat täyttämässä pihaani siellä täällä, varsinkin nuo löytöruusut, eivätkä ole silloin mukana niin kutsutussa ruusutarhassa. Kuitenkin ne rikastuttavat pihapiiriäni, jossa vaeltamista voi näin ollen laajentaa.

Toki olen itsekin onnellinen ja iloinen näistä ruusuista!

Ps, Olen jollakin tavalla järjestyksenkin ihminen, joissakin asioissa ainakin, ehkä arkistointi-ihminenkin. Olen järjestänyt ruusukuvani omiin nimikkokansioihin. Ja koska valokuvassa näkyy mukavasti vuosiluku, olen siellä kansioiden sisällä järjestänyt ruusun myös vuosilukukansioihin. Siten on mukava seurata ruusun kasvun kehitystä. Siksi on helppo poimia nyt noita kuvia blogiinkin. Mutta....vaivaa siinä pitää vähän nähdä. Nyt kun minulla on kyltit ruusuille tuolla pihalla, niin kuvatessani otan aina kuvan kyltistäkin. Näin minun on helppoa laittaa ruusukuvat omiin kansioihini.

Kaksi pientä irakilaispoikaa, uusia ystäviäni, halusivat laulaa minulle tämän laulun, josta he paljon pitivät. Hyvin sen osasivatkin. Heidän perheeseensä syntyy pian uusi vauva.

En tiedä onko muualla käytetty tällaista nimitystä ruusuista, joiden nimiä tai alkuperää ei ole tiedetty.

Törmäsin tällaiseen nimitykseen ruususta, kun olin mukana kylämme historiikkikirjan toimikunnassa.

Siinä yhteydessä serkkuni, jonka äidin koti on ollut kylällä, kertoi lapsuutensa kesänvietosta mummulassaan. Hän sanoi ihailleensa kahta asiaa tuossa vanhassa maalaistalossa. Yksi oli ruusutarha käytävineen. Toinen oli kirjahylly jännittävine kirjoineen. Tavallisesti sellaisia assioita ei yleensä ollut maalaistaloissa.

Serkkuni muisteli, että ruusutarhassa oli kukkia, jotka olivat isoja kuin kahvilautaset, kauniita ja tuoksuvia. Hänen Ruusa-mummunsa oli nuorena tyttönä ollut Amerikassa ja varmaankin nyt Suomessa oli toteuttanut jotakin kaunista muistikuvaa unelmineen. Kun häneltä oli kysytty ruusun nimeä, hän oli nimennyt erästäkin yksinkertaisesti laivaruusuksi. Tämä tulkittiin siten, että hän oli saanut ruusuja joltakin merimieheltä tai merimiehen sukulaisilta. Jos ruusuja ei tuntenut tuojakaan tai niiden nimi oli vierasperäinen, tämä tulkinta olisi ihan ymmärrettävää.

Kun tulin emännäksi tähän taloon 35 vuotta sitten, lisärakennuksen yhteydessä sen päässä kasvoi kaunis kurtturuusu, jonka mieheni tulkitsi olevan hansaruusu. Se oli ainoa kurtturuusu, joka yleisesti tiedettiin. Se riitti minullekin.

Myöhemmin sain nähdä hansaruusun. Sehän ei ollut lainkaan saman värinen kuin tuo pihallani kasvava ruusu. Aloin kysellä ruusun alkuperää. Huomasin, että kyläni jokaisen vanhan talon pihamaalla kasvoi tämä samainen ruusu, myös Ruusa-mummun vanhalla kotipaikalla, vaikka puutarhasta ei mitään olekaan jäljellä, kun uusille rakennuksille on raivattu tila. Samainen kurtturuusu siellä kuitenkin vielä kasvoi. Talon isäntä esitteli sen talon vanhana ruusuna.

Olisiko tämä ruusu Ruusa-mummun vanhasta ruusutarhasta lähtöisin ja olisiko sitä juuritaimena annettu muihinkin pihoihin, kuten tapana on aina ollut. Kun ihastutaan johonkin kasviin, sitä toivotaan omallekin pihamaalle.

Olen verrannut tuota ruusua kirjojen ja netin sivuihen ja tullut viimein siihen tulokseen, että ruusu on Belle Poitevine, "poitoulaiskaunotar". Tällä ruusulla on kaksoisolentoja, joiden nimiä ovat 'Rudolf', 'Korvela' ja 'Anna-Liisa', löytöruusuja, mutta jotka ovat todettu Belle Poitevine-kannaksi. Näin luin Suomalaisesta Ruusukirjasta.

Se, miksi olen päätynyt tähän ruusuun, on sen tunnettavuus ja suosittavuus jo 1900-luvun alusta. Sen on kasvattanut Georges Bruant Ranskassa jo vuonna 1894 'Regenialan' siementaimena. Tämän löysin Pirjo Raution kirjasta Suomen ruusut.

Nähtävästi George Bruant on ollut ruusujen kasvattaja, koska hänen nimellään on myös valkoinen rugosa-ruusu nimeltä 'Madame George Bruant'. En kuitenkaan itse henkilöstä löytänyt tietoja. Mutta Belle Poitevinea ylistetään kaikkialla suurine magenta-vaaleanpunaisine kukkineen, jonka puolikerrannaisesta kukasta loistaa keltaiset heteet. Lehdet ovat voimakkaasti kurttuiset. Tuoksu on voimakas, joten juuri tästä ruususta olen valmistanut kahvilaani usein ruusujuomaa.

Näin olen aloittanut tutkintani ja esittelyni myös rugosaruusuistani, joita niitäkin olen lisännyt aina vuosittain puutarhaani.

Hector ja Kuka sinä olet

Minulla on kyllä niin kurillinen rugosaryhmä tässä, että nuo rugosat kyllä kiroavat minut. Sepelin alla kangas, joten ne raukat eivät ainakaan muutamaan vuoteen pääse kovin leviämään.

Tässä vielä viime vuoden 2015 kevät. Sitten lapioin nurmen pois, laitoin kankaan alle ja sepelin päälle.
Ja rugosat ovat siitä tykänneet. Kivi lämmittää jo keväällä.

Syyskesä 2015

Kesä 2016 rugosat ovat levittäneet oksiansa ja korkeuttansa. Karhujen sylissä lepää
paksu Wasagaming-oksa.

Kurtturuusuksi kutsutaankin yleensä yksinkertaista kukintalajia, jonka siementä linnut jo levittävät ympäri maailmaa ja meilläkin täyttää tienvieruksia ja hietikoita uimarannoilla. Minullakin lienee pari sellaista. Poimin eräitä juurakoita roskalaatikosta kerran. Kun ne kasvoivat, niistä löytyi tämä kurtturuusu ja Hansaruusu. Yleensä kurtturuusuja ovat ne, joiden lehdet ovat kurttuisia. Kesti vähän aikaa ennen kuin minäkään ymmärsin nimitystä.

Sitten on koko joukko tarhakurtturuusuja eli muita rugosa-ryhmään kuuluvia sadoittain, joita on risteytetty, siemenviljelty ja koulittu monella lailla. Pirjo Rautio kertoo kurtturuusun historiaa ihanassa kirjasessaan Tuoksuvat tarhakurtturuusut:

Näitä muita rugosalajeja on tullut esimerkiksi kasvitieteilijä Maximowitcz' n kautta Eurooppaan. Hän lähetti 1850-luvulla Japanista Pietariin siemeniä, joista esimerkiksi sai alkunsa rugosaruusut 'Regeliana', 'Tsaritsa Severa' ja 'Kaiserin des Nordens', jota Suomessa kutsutaan nimellä 'Pohjolan Kuningatar'. Euroopan eri maista löytyy useita ruusunkasvattajia, jotka jalostivat upeita ja kestäviä kurtturuusujalajeja. Itsellänikin on hyvin monessa maassa kasvatettuja lajeja kuten Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa, Ranskassa, Liettuassa ja Suomessa.

Kun viime kesänä kiertelin opasretkellä katsomassa Vanhan Raahen pihamaita, silmiini pisti eräs rugosalaji, jota usein nimetään täksi yksinkertaiseksi rugosaruusuksi. On olemassa eräs toinen samanlainen lajike, nimittäin'Scabrosa', joka hyvin paljon muistuttaa tavallista rugosaa, mutta kukka ja kiulukka ovat suuremmat. Tietenkin kasvuolosuhteet ja hoitokin vaikuttavat, joten tavallinen rugosakin innostuu tekemään huisin suuria kukkia.

Halusin pihamaalleni tämän hyvin vanhan englantilaisen lajikkeen 'Scubrosa' ihan sen vuoksi, että voin verrata ruusuja. Tosin istutin sen tänä kesänä, joten se on vielä pieni ja hentonen. Tämä ruusu on löydetty Britanniassa jo 1939, mutta tuotu markkinoille myöhemmin. En tiedä kuinka kauan se on ollut Suomen markkinoilla.

Tässä kuitenkin kuvia omasta kurtturuususta ja Scubrosasta ja ruususta vanhan Raahen eräällä pihamaalla.

Oma kurtturuusu, näin olen tulkinnut.

Scabrosa, jossa jo on näkyvillä suuret terälehdet.

Vanhan Raahen pihamaan kurtturuusu. Vai scubrosa?

Tämä on mielenkiintoista touhua! Opetella tunnistamaan ruusuja!

Kun tässä tuli mainituksi Japani, niin japanilainen musiikki voisi käydä vaikka rentoutusmusiikista.

Ps. Löysin tästä ruususta ihan varteenotettavaa tekstiä tässä ja ihan varsin käännätin sen googlessa. Hauska juttu, jos joku haluaa lukea: Large single flowers of violet crimson colour with spidery yellow stamens and an exceptional fragrance. Repeat flowering.

Produces great hips and autumn foliage colour. Dead head spent flowers until late January then allow plant to produce autumn hips. Rosehips are very sweet and full of Vitamin C. Their seedy nature means they are best used in jams and jellies where the seeds are sieved out. The seeds are high in Vitamin D and traditionally were saved, ground up and added to flour. Also used for syrups, wine and tea. Flowers used for potpourris. Bush is hardy, low maintenance and adaptable to almost all soils and weather conditions. Seasonal interest for spring, summer and autumn.

Hauskaa oli se, että kun käännätin sen googlessa, tuli seuraavanlainen teksti, esimerkiksi kiulukka kääntyykin lantioksi. En pystynyt tässä tekstirivejä kokoamaan.

Suuri yksittäinen kukkia violetti Crimson väri spidery keltainen heteiden ja poikkeuksellinen tuoksu . Toista kukinnan .

Tuottaa suuri lantion ja syksyn lehtien väri . Dead head viettänyt kukkia vasta tammikuun lopulla anna kasvi tuottaa syksyn lonkat .

Rosehips ovat erittäin makeita ja täynnä C-vitamiinin Heidän rähjäinen luonne tarkoittaa, että ne ovat parhaiten käytetään hilloja ja hyytelöitä , jossa siemenet seulotaan pois . Siemenet ovat korkeat D-vitamiini ja perinteisesti pelastettiin , maaperästä ja lisätään jauhoon . Käytetään myös siirapit , viiniä ja teetä .

Kukat käytetään potpourris .Bush on sitkeä , vähän huoltoa ja sovitettavissa lähes kaikki maaperän ja sääolosuhteet . Kausiluonteinen kiinnostusta keväällä, kesällä ja syksyllä .

Löysinpäs erään hyvän kuvan vuodelta 2014 keväällä, jolloin olin rugosaryhmän istuttanut. Tuli hyvä mieli siitä, miten työn tulokset näkyvät tuossa sammalsohvan takana.

Toinen kuva nyt syksyllä 2016. Sohvan lautaosa ja pajukin on mukavasti harmaantunut. Sohvan takana kuvassa marjatuomipihlaja kasvamassa, vieressä nousee täkäläinen kataja 'Herra Pitkänen' ja edessä kukoistavat rugosat. Avara tilakin on kaunista, mutta olen jättänyt paljon vihreää nurmea, koska tykkään tilasta. Töyhtöangervot tuolla takana on vielä leikkaamatta. Oikealla näkyy osa yhdestä puutarhaportista sammalkattoineen.

Maisema toiselle suunnallekin on muuttunut. Tässä samainen syksy 2015.

Nyt tuonne perälle on rakennettu silta parkkipaikalle, lisää istutuksia ja edessä kasvaa kanadalaiset köynnösruusut. Oikealla on rivi syreeneitä, joten niitä tulee muutaman vuoden päästä mukava suoja tuohon.Vasemmalla odottaa vieläkin kasvihuoneen pohja.

Taantumusta ei ole vielä näkyvissä.

Ostin Lawinian juuritaimen mukaani kolme vuotta sitten kiertäessäni E-Suomen puutarhoja. Ostin sen Ainon Pihalta Savitaipaleelta. Aino sanoi, että jos tuo ruusu kasvaa puolivillinä tuossa tienkin varrella, niin kokeilehan hoitamalla sitä puutarhassasikin.

Epäilin kovasti. Mutta kolme talvea se on kestänyt . Vahinko vain, että se kukkii niin myöhään, kuten nytkin, että ei ehdi komeilemaan eikä puhkomaan kaikkia nuppujaan. Nyt tosin se on kärsinyt muutosta. Viime syksynä muutin sen tuohon, toivottavasti pysyvälle paikalleen, talon eteläiselle seinälle toiselle puolta Flammentanzia.

Lawiniakin on köynnösruusu. Ja todella. Tänä kesänä se on kasvanut myös pituutta.

Nyt kun olen liittynyt tuohon kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen, olen joukossa, jotka TODELLA ovat ruusuhulluja. Useat heistä asuvat E-Suomessa, joten heidän ruusulajikkeensa on paljon laajempi kuin se minulla on koskaan mahdollistakaan. Moni heistä tilaavat Saksasta mm. Tantaun ruusuja ja hehkuttavat niiden loistoa. Lawiniakin 'Tanklewi' on tämän suuren saksalaisen ruusufirman jalostustyö. Sen toi markkinoilla itse perheen pää Mathias Tantau vuonna 1980. Eli tämä on ollut markkinoilla jo 35 vuotta ja pitänyt suosionsa suuren lohenpunaisen kukan vuoksi.

Tantaun perheyrityksellä on jo 100 vuoden kokemus ruusujen jalostamisessa ja kasvatuksessa. Tampereen Hatanpään puistossa Tantaun ruusuja on paljon. Ne voi tunnistaa n-merkinnästä.

Netistä löytyy englanninkielinen katalogi, jonka kautta voi itse tilata tantau-ruusuja. Yleensä ne ovat sopivia Suomessa vyöhykkeelle III asti. Joten on suorastaan ihme, että Lawinia minulla on vielä elossa.

Ehkä se energia, minkä kohtasin Ainon Pihassa, on tarttunut myös ruusuun. Siellä tapasin myös intohimoisen puutarhurin, joka ulotutti puutarhaansa metsään asti metsätarhaksi. Siellä ihastuin myös erääseen angervoon, nimittäin kilpiangervoon. Ostin senkin taimen mukaani. Metsässä se oli kylläkin paljon komeampi kuin kilpiangervoni tuolla itäisellä seinän varjoisemmalla puolella. Mutta ihailtava siinäkin suurine kilpimäisine lehtineen.

Hauska mielikuva tuosta sanasta Lawinia. Sehän tarkoittaa melkein samaa kuin lumivyöry, laviinia. Joskus tuntuukin, että tuo kukka paisuu ja paisuu ja on kuin valtava vaaleanpunainen vyöry, jota tuskin hento oksa jaksaa kantaa. Otin sen näissä kuvissa kouraani, jotta sen koko tulee esiin. Lopulta se mahtuu tuskin kämmeneeni. Tuo toinen ja alin kuva on varmaan oikean värinen. Väri valokuvassa muuttuu riippuen siitä millaisessa valossa ruusua on kuvattu ja mihin aikaan päivästä. Tässä olen kuvannut ruusua neljän päivän ajan.

Unelmanani on nähdä tuo ruusu köynnöstävänä, jolloin voin telineeseen tukea noita ruusuja ja ne ovat paremmin nähtävillä, kun ovat korkeammalla. Ensi kesä sen näyttää!

Unelmia pitää olla!

The sexiest most amazing female voice ever in Britain's got Talent 2013 Alice Fredenham

Edellä tuore ilmestys ja pian sen jälkeen!

Pimpinellifolia-rivistö on kutsunut jo pitkään rinnallensa kavereita! Joten niitä lisää. Nyt kun taustalla ruusuaidan vieressä olevat lajit ovat jo saavuttamassa 5-vuoden ikää, niiden eteen aurinkoisella puolelle on hyvä luoda uusi rivistö vähän matalampia tarhapimpinelliruusuja. Tänä kesän olenkin juuri niitä lisännyt puutarhaani.

Tuossa vierellä näkyvät uudet pienet taimet. Uusimpia siinä on ruotsalainen 'Huldra' (Poppius x rubiginosa eli suviruusun ja omenaruusun risteytys), joka löysi paikkansa vielä noiden isojen pensaiden välistä, koska se on korkea kasvultaan ja vaaleanpunaiset kukat.

Sitten tuohon eteen olen istuttanut violetinpunakukkaisen 'William III', jonka korkeus on vajaa metrin. Vieressä on Pirjo Raution kasvattama laji 'Marzipan', myös matala lajike.

Tuolla takana näkyvät pensasruusut istutin jo keväällä, joten niistä sain jo kukkakuviakin, kanadalainen 'Suzanne'ja Pirjo Raution 'Posliinikaunotar'. Edellinen kasvaa noin 1,5 m ja jälkimmäinen onkin vähän korkeampi eli 2 metrinen. Se kasvaa siis kilpaa korkeutta 'Ruskelan' ja raahelaisen seminaariruusun kanssa.

Niiden edessä on myös aika uusi tulokas, vaaleakukkainen 'Paavola', jonka istutin viime kesänä, korkeus noin 1,5 m. Joten pimpinellirivistö voi parin vuoden päästä olla aika vaikuttava, jos saa pensaiden väliin sopivia kaverikasveja. Nyt olen sinne väliin istuttanut konnantatarta ja jalokurjenpolvea. Alla kuvassa pieni Posliinikaunotar ja sen alla Suzanne. Nämä kaikki taimet olen ostanut Oulujoen Taimistolta.

Tuossa rivistössä on vielä paikka kahdellekin ruusulle, jotka jo odottavatkin sinne saapumista. Toinen on'Red Nelly', joka on vähän vaivanloisesti lähtenyt kasvuun surkeana alennusmyynti-ruusuna. Joten ensimmäisen kesän pidin sitä ihan ruukussa hoidettuna ja istutin sen lämpimään varapaikkaan. Viime syksynä istutin sen noiden jaloruusujen kera tuohon talon eteläiselle seinustalle. Siinä se on virkistynyt, mutta hidaskasvuinen. Joten odotan vielä ensi kesään. Jos se vahvistuu, siirrän sen muiden joukkoon. Ehkä se kuitenkin on vähän aremman sorttinen ja tarvitsee tuon seinustan.

Siellä seinustan edessä on myös toinen vähän erikoisempi pimpinelliruusu, nimittäin 'Nankin', jota vaalin ja varon kovasti, koska se on aivan erityinen ruusu, ja haluan sen pääsevän hyvään kasvuvauhtiin. Siitä tarinoin enemmän joskus myöhemmin, sillä historiallisesti se on hyvin vanha ja omaperäinen ruusu.

Täten olen onnistunut ryhmittämään järkevästi ruusujani, vaikka en mitään alkuperäistä suunnitelmaa tehnytkään. Ruusutarhani on syntynyt hetken mielijohteena, kuten kaikki siihen liittyvä. Se on luomukseni omalla tavallaan. Tähän en rakenna mitään kivipolkua. Siinä on nurmikkopolku pimpinellojen ja rugosaruusujen välissä.

Tunnen nämä kadut - Hanna-Riikka Siitonen

Ensimmäinen yöpakkanen oli 17.9, jolloin kurpitsa, samettiruusu, auringonkukka ja krassi meni. Olin pikku matkalla eikä kukaan ollut laittamassa harsoja päälle.

Eipä silti, joskus on perunanvarren pannut pakkanen jo elokuun lopussa. Nyt on ollut lämpimiä syksyjä. Viime syksynä pakkanen tuli vasta 5.10. Vuonna 2012 tuli pakkanen 10.10. Tässä sisämaassa (20 km merenrannasta) hallayöt koskettavat arimpia kasveja, kun taas ihan rannoilla meri lämmittää.

Jokin sieni söi koivujenkin lehdet ruskeiksi, joten sekin ruska on nyt kokematta. Mutta muut puut, kuten haapa loistavat kaiken tämän keskeltä. Puutarhani kaunein väritys on päivänliljassa, mitä ryppäitä on ympäri pihamaatani. Pilvikirsikka on myös kaunis punaisine lehtineen.

Pelargoniat, jotka ovat saaneet olla vähän pakkaselta turvassa terassilla, kukkivat valtoimenaan.

Myös monet ruusut, kuten Sointu ja Sävel ja yleensä rugosat kukkivat vielä. Myös kanadalaiset, alla William Baffin, työntävät koko ajan nupputerttuja. On vain ajan kysymys, milloin tämänkin oksan katkaisen vaasiin tupani pöydälle. Neilikkaruusu myös kukkisi vaikka kuinka jos olisi lämmintä aurinkoa. Alimmaisena Lawinia, joka kantaa myös paljon nuppuja.

Ruusujen ruska ei ole vielä puhjennut. Kiulukoita olen ihastellut, mutta niistä kuvia myöhemmin. Alla Kiimingin- ja Keijuruusun ruskaa.

Chisu ja Mun kotini ei ole täällä

Näin sanoi eräs kahvila-asiakkaani silmäillessään puutarhaa. Intiaanipuu?

Se kuulosti niin jännittävältä, että tarkkaivaisuuteni tuplaantui heti. - Mitä se tarkoittaa?

- No meillähän sitä sanotaan täällä marjatuomipihlajaksi, mutta sillä on monta muuta nimeä. Tuo intiaanipuu- nimi tulee siitä, että intiaanit hoitivat jo muinoin terveyttään tällä marjalla.

- Siis marja on syötävä?

- Kyllä, ja hyvin terveellinen monella tavalla.

Sain tämän puun tai pensaan pienen taimenalun Liisalta, taisin saada useitakin, mutta märässä alkupaikassa ne mätänivät. Yhden taimen pelastin ja siirsin sen muualle, jossa se pikkuisen jo ojenteli käsivarsiaan. Kolmas muutto sille tuli sitten tuon sammalsohvan taakse vähän rugosaruusujakin varjostamaan. Viime kesän aikana sen korkeus tuli kolminkertaiseksi. Olin iloinen! Ja yhden marjankin se teki, tosin se kuivui kokoon.

Alla kesäinen pensas ja syksyinen pensas. Sillä on tosi kaunis syysmekko.

Mitähän tämä salaperäinen pensas tuleekaan minulle antamaan?

Tutkin nettiä ja löysin kaikenlaista. Se todella antaa paljon muutakin kuin varjoansa puutarhaani.
Luettelen tähän sen etuja:
- Se on itsepölyttävä.
- Se on nopeakasvuinen.
- Se on pensastava puu.
- Se on koristekasvi valkoisine kukkaterttuineen.
- Täydellinen nimi tässä:

Marjatuomipihlaja, saskatoon – Amelanchier alnifolia

- Tuo nimi saskatoon tulee creenkielestä. Saskatoon kaupunki on saanut nimensä tästä kasvista. Pensas kasvaa villinä Pohjois-Amerikassa.
- Amerikassa sitä nimitetään intiaanien mustikkapuuksi.
- Ja kas kummaa, heimoltaan se kuuluu ruusukasveihin.
- Jos ei ajoissa poimi marjoja, ne katoavat pian, sillä linnut rakastavat niitä. Marja maistuu mustikalle ja mantelille.
- Pensasta kannattaa alkaa leikata jo 5-vuoden iässä , ettei kasva liian korkeaksi. Se helpottaa poimimista.
- Usein marjoista tehdään hilloa tai mehustetaan muiden marjojen sekaan.

- JA SITTEN SE PARAS!
- Marjatuomipihlajan (mikä kamala nimi suomeksi) marja on SUPERFRUIT!
- Se sisältää runsaasti antioksidantteja, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, kuitua, beetakaroteenia ja rautaa! Monessa aineessa se ylittää jopa mustikan.
- Tämä marja ehkäisee rasvan muodostumista kehoon ja käy jopa laihdutusmarjana.
- Estää syöpäsolujen kasvua. Tällaisia tutkimuksia on tehty Itä-Suomen yliopistossa.

Nyt pitää hakea sille hevosenlantaa ja kompostia juurille! Kuinkahan monta vuotta on odotettava, että saa edes maistaa noita marjoja? Ensi kesänä?

Siis kannattaa tarkistaa mitä pensaita tai puita kasvaakaan omalla pihamaalla!

Bette Midler - "From A Distance" (Official Music Video)

En juossut ulos sen vuoksi, että jokin paha hätä olisi ollut! Ulkona oli vain niin kaunista aamukuuran ja auringon kanssa, että otin töppöset jalkaan ja aamutakin päälle ja juoksin ulos kamera kädessä. Voi sitä kauneutta! Eipä sitten muuta kuin antaa kuvien kertoa.

Ei haittaa vaikka talvi tulisi.

Isäni Matti Tuhkalan ja serkkuni Craig Johnssonin "Romanssifantasia"

Päivän puutarhatöitä tehdessäni innostuin laskemaan eri ruusulajini. Olipas nätti luku! 99 ruusulajia! Tosin on voinut käydä niinkin, että jokin unohtui tai jonkun laskin kahteen kertaan. Ja tosin ehkä vain neljäsosa niistä on edes täysikasvuisia eli ovat saavuttaneet tuuheutta ja korkeutta sopivan verran. Se sopiva on joillakin jo kolmatta metriä kyllä. Mutta olen sen laajentumisen pitänyt kurissa ruohonleikkurillani. Vielä.

Eiköhän tuo jo riittäisi?

Mutta kun tilaa on vielä... äh! Viime talvi minua onnisti, kun mikään ruusulajeistani ei kuollut, vaan ne aivan nuutuneetkin nostivat päätänsä upeasti. Tuleva talvi voi olla toisenlainen. Tosin on povattu lumista, mutta kylmää talvea. Huokaan kuitenkin. Aina se kevät on yhtä jännittävää!

Olen lisännyt joitakin perennoitakin, niitäkin varmaan jo saman verran eri lajeja. Tarkoitukseni ei ole kerätä niitä, kuten ei muitakaan pensaita tai puita. Niitä vain tulee kuin sivutuotteena ja ystävien lahjoituksina.

Tuntuu kuitenkin siltä, että ruusutarhahan siitä syntyi, sittenkin!! Pieni sellainen ja nättikin. Olen yrittänyt kaiken suunnitella siten, että se olisi helppohoitoinen ja hauska. Järjestystäkin sentään on!

Nyt julkaisen kauniimman syysasun. Se osui aivan uudelle ruusulle nimeltä Alavanhovi eli lapsenruusu. Sekin tosin on nyt vasta 2-vuotias.

Noin 20-vuotiaan tammen alla kasvaa toinen samanmoinen väritykseltään vielä, Minette eli Mustialanruusu, joka sinnittelee vihreyttään yhtä lailla tammen lehvien kanssa. Kuinka kauniisti tammi on kaartanut oksansa vesisateesta kärsivän Minetten suojaksi. Toissa kesänä se kukkikin iloisesti, mutta tämä kevät vei sen melkein juuriaan myöten. Noin paljon se virkosi kesän aikana. Odotan upeaa kukintaa taas ensi kesänä.

Löydänköhän tähän hurjan upeaa sovitusta Konevitsan kirkonkelloista.Haluan niiden säestyksellä vauhtia syksyn lehdille puutarhassani. Löytyi, Piirpaukeen ihana sovitus!

Onkohan kataja loppujen lopuksi sitkeyden perikuva? Viime vuosina on huomioitu siellä täällä vähän surkeiden näköisiä katajia. En ole sittemmin lukenut olisiko niissä jotain tautia havaittu vai onko märät kesät niitä vaurioittaneet. Katajahan on kuivan kankaan pensas!

Oman pihani villi kataja, ei suinkaan pylväskataja, vaan arkinen raappana, on aika surkea. Huomasin kerran vuosia sitten sen pienen katajantaimen vanhan koivun juurella ja olen antanut sen siinä kasvaa. Mielestäni katajakin kuuluu puutarhaan! Vähän se on vaikeassa paikassa, joten en odota saavani siitä edes tarpeeksi sinisiä kypsiä marjoja, joita muuten olen metsästä poiminut mausteeksi ja parantajaksi. Tosin katajakin pudottaa neulasia kuten kaikki viherpuut. Taitaa omalla pikkukatajalla olla neulaskadon aika.

Hoidin kerran maksani katajanmarjoilla kuntoon, niin uskon, koska laboratorionäytteet paranivat, käyttäen katajanmarjaa. Ensimmäisenä päivänä söin yhden, toisena kaksi ja kolmantena kolme. Söin 12 marjaa 12. päivänä ja sitten vähennin annosta perääntymällä siten, että sen jälkeen söin 11 marjaa, seuraavana päivänä 10 marjaa ja niin edelleen. Maksavaurioistani ei silloin löytynyt mitään muuta syytä kuin masennukseni ja energian vähyys. Maksahan on moottorimme.

Tarkoitus tässä ei suinkaan ole nyt paneutua katajan terveellisyyteen tai haittoihin (ei siis raskaana olevalle naiselle!). Tarkoitukseni oli kertoa HERRA PITKÄSESTÄ.

Minäkin luulin, että on olemassa vain pylväskataja ja kataja. Mutta on olemassa myös Herra Pitkänen ja Paksu Bertta, yksilöt, jotka ovat luokiteltu jotenkin omiksi lajeiksi.

Kasvoin osan nuoruuttani Raahen likellä olevassa suuressa ja monipuolisessa saaressa nimeltä Preiskari. Siellä oli kesämökkimme vasten aavaa merta. Usein vierailin siellä myös ystävieni mökeillä. Se oli saari mistä saimme kaikki mahdolliset marjat hilloista tyrneihin ja karpaloihin, ja sen polut ovat ikimuistoisia. Siellä kasvaa useita pylväskatajia. Luulin, että Särkän Taimistolta ostamani Herra Pitkänenkin olisi sieltä kotoisin, mutta niin ei ollut.

Tämän vuoden retkikohteena voittanut Raahen saaristo sisältää paljon luontorikkauksia. Herra Pitkänen on löydetty Mitin saaresta leppien keskeltä, josta sitten on otettu taimikasvatuksia Kalajoen Ukonahon Taimistolle ja Särkän Taimistolle. Esa Ukonaho ja Jari Särkkä ovat kulkeneet maisemia ja tehneet löytöjä!

Herra Pitkänen on pihallani aika laiheliini, mutta voinut jo hyvin kolme vuotta. Sen korkeus on vasta puolitoista metriä, mutta annas kun aikaa kuluu, se voi nousta neljään metriin korkeudessaan. Aika jännä nähdä, miten se kasvaa sammalsohvani vieressä. Tunnusomaista tälle löytökatajalle on myös sen pehmeät neulaset. Siis odotan tämän katajan voivan joskus antaa minulle oivan katajavihtan saunaani.

Edelliset luontokaverukset olivat löytäneet samaiselta saarelta myös oudon kartiomallisen katajan, jonka Esa Ukonaho on nimennyt Paksuksi Bertaksi. Se on siis matalampi, mutta paksumpi. Tätä ei taida vielä olla myynnissä, koska taimikasvatus on vähän hitaampaa. Tällaista tarinaa kuulin Särkän Jarilta. Kuvassa alhaalla Herra Pitkänen,

... alimmassa kuvassa tavallinen kataja kahvila-aittani vieressä. Ei kovin hääppöseltä näytä.

Olen aina ihaillut eteläisiä pylväskatajia, jotka ovat ymmärtääkseni suojeltuja. Niitä ei saa taittaaa, mutta marjoja varmaan saa poimia. Olikos se nyt sillain, että kolmannen vuoden marjat ovat vasta kypsiä ja valmiita? Mielenkiintoista nähdä, milloin ja millaisia marjoja Herra Pitkänen saa aikaan.

Tässä kuitenkin wikipedian tietoa enemmänkin katajasta, jos jollakin heräsi mielenkiinto!

Katajainen kansa - Vuotena nolla!

Onhan se puutarha ihana juttu! Ja hyvin moni juttu, jota siellä joutuu tekemään tai oikeammin saa tehdä, ovat myös hyviä juttuja.

Mutta ei kaikki! Kaikessa tekemisessä on se nuria puoli ja ne jutut, joita väistää niin pitkälle kuin mahdollista.

Yksi sellainen on saavien tyhjentäminen ja peseminen. Rännien puhdistaminen. Puutarhakalujen, kuten trimmerin ja ruohonleikkurin talvikuntoon saattaminen. Ja ruukkujakin löytyi vielä tuhottomasti pestäväksi! Sekä sitten kompostityöt!

Ilman kylmentyminenkin vastustaa. Ja juuri sen vuoksi pitäisi tehdä nuokin työt. Pitkitin ja pitkitin tänäänkin ulosmenoa. Mutta voi olla viimeinen mahdollisuus!

Sain itseni ulos. Vähän taas hieroin päätäni! Miksi ihmeessä minulla on saavit räystään alla? Olenko hullun vanhanaikainen? Keväällä jo ne työnnän kiiressä alle ensimmäisten vesisateiden ilmestyttyä.

Voishan helpomminkin tehdä. Antaa sadettajien hoitaa työt suoraan vesihanasta! Mutta...

Mutta kun se sadevesi on ruusille niin mieluista, uskon. Ja sitten nuo saavit on tarpeen monessa asiassa. Voin liottaa siellä pajuja esimerkiksi, risuluutaakin, ja vesi löytyy saavista vieressää, missä on puutarhapöytäni ja istutukset. Yleensä kesällä minulla on viiden rännin alla saavi. Ja siunauksena voin mainita senkin, että kannella vesiä kaksin käsin ruusuille ja kukille, on hyvää liikuntaa, selkä suorana ja hartiat venyen. Siis aion mokomaa homma vielä jatkaa! En ole vielä liian vanha.

Sain kuin sainkin urakan tehtyä. Vähän märkänä ja kylmissään kuljin vielä silmäilemässä ruusujani. Monet kukkisivat vielä täyttä päätä, jos olisi vähän lämpimämpää, kuten Titakin tuolla naapurikylässä blogissaan huomioinnut. Tosin kun kävin Ruotsissa tuolla Porin korkeudella, ei ne kukat sielläkään kummemmin kukkineet, vaikka puut kantoivat vielä lehtiään.

Hyvästelin muutenkin ruusujani kannellen komposti-liiterinpohjaa niiden juurille. Toivon pehmeää lunta tulevaksi jo!

Chisu ja Polaris

Ranskanruusut ovat sitä mitä nimikin, Ranskasta kotoisin, useat kuitenkin Hollannissa jalostettuja. Niiden esiäitinä on toiminut gallianruusut, joita Euroopan vanhimpina ruusuina on jalostettu jo 1600- ja 1700-luvulla. Damaskon-, kartanon- ja neidonruusutkin kerrotaan näistä periytyvän.

Jännittävää kuvitella niiden kasvatusta ja sitä kuinka niitä on kaupattu. Markkinoiltako niitä on sitten ostettu vai onko joku kauppias hevoskärryllä kiertänyt ympäri maata? Luostarit ja kartanot varmaankin ovat niitä ominneet puutarhoihinsa.

Napoleonin puoliso keisarinna Josephine rakasti ruusuja ja keräsi Malmoisonin kartanoonsa noin 2000 ranskanruusulajiketta. Ranskanruusut menettivät sittemmin hohtoaan siksi, että ne kukkivat vain kerran kesässä, sillä markkinoille ilmestyi pitkäkestoisempia ruusuja. Kuitenkin ranskanruusuista on muistona säilynyt 300 lajia Commerin ruusutarhassa Ranskassa. Ja saman verran niitä on nyt myös Pirjo Raution Rosariossa Simolassa. Hän on innostunut niitä myös jalostamaan. Ne voivat hyvin vyöhykkeellä I-III.

Entä sitten täällä vyöhykkeellä V? Onneksi meillä on täällä Kuljun Matti, jonka into heräsi aikoinaan ruusunkasvatukseen. Hänellä on oma koeviljelmänsä Oulujoen varrella Muhoksen lähellä, Oulujoen Taimisto, mistä itsekin olen monta ruusua hakenut.

Iitin Tiltu

Valamonruusu

En ole kovin montaa uskaltanut vielä hoitooni ottaa. Valamonruusu, Rosa 'Splenders' (tuossa oma sivuni) on ikituttu ja varma juttu näilläkin seuduilla. Vähän epävarmat Olkkala ja Ruustinna ovat tässä mukavasti kasvaneet jo vuosia ja siitä lohduttuneena istutin viime kesänä Iitin Tiltunkin. Mutta muuhun en ole uskaltanut kajota.

Ja selvisihän tuo Kirjoapteekkarinruusukin, joka myös kuuluu ranskanruusuihin, viime talvesta. Kuten sekin ruusu, jota luulin apteekkarinruusuksi, mutta ei sitä ollutkaan.

Paitsi nyt...

Syksyn pimeinä iltoina on aikaa kirjoihin. Niinpä Pirjo Raution kirjanen Upeat ranskanruusut on ilahduttanut silmääni. Mutta onko niillä voimaa ja lämpöä tarpeeksi ilahduttamaan minun pihaani. Katselin vähän sillä silmällä tuota kahvila-aittani pihamaata, pientä kiviaitaa siinä ja lämmintä paikkaa sen ja talon välissä. Mitäs jos...? Jos tekisi pienen ranskanruusunurkkauksen? Kokeeksi, muutama vain?

Hui sentään!

Tein pienen tiedustelun Matti Kuljulle Oulujoen Taimistolle, mitä ranskanruusuja olisi mahdollista kokeilla tässä. Näin se luottamus kasvaa pikkuhiljaa omiin voimiin hoidella ruusutarhaa.

Mitenkähän selviäisi tämä Valamonruusun mutaatio, joka on nimetty Kiraksi? Tämä kuva on Pirjo Raution yllä mainitusta kirjasta.

Edith Piaf - La Vie En Rose

Puutarhan makupaloja

Onnen pipanoita!

Kiitokset upeille ja nöyrän vaatimattomille pimpinellaruusuilleni!

Keltaruusun mystiikkaa

Mukava yllätys!

Tove Jansson saavutti aikuisiän!

Ruususisarukset Sointu ja Sävel

Täällä Ilo ja Onni kukoistavat!

Laivaruusu? Belle Poitevine

Kirottu rugosaruusu!

Näin muuttuu puutarha!

Ihastuttava luomus, Lawinia!

Uusia tarhapimpinelli-ruusuja

Syksyisiä tunnelmia

Sinullahan on intiaanipuu tässä!

Marjatuomipihlaja, saskatoon – Amelanchier alnifolia

Bette Midler - "From A Distance" (Official Music Video)

Ulos piti juosta!

Ruusuinventaariota: 99 eri ruusulajia koossa!

Kataja Herra Pitkänen, sitkeyden perikuva pihallani?

Voi että laiskutti!!

Ranskanruusut, tänne sopivia utopioitako?