↧
Article 0
↧
Tarinaa Ainolan ruususta
Harmaan talvipäivän ratoksi olen tehnyt ruusutarinoita.
![]()
Minulla on puutarhassani kolme Oulun seudun kaunista löytöruusua. Samalla esittelen vähän Ouluakin. Ainolan ruusu ei liity Sibeliukseen, vaan erääseen Ainola-huvilaan Oulussa. Kun toin ruukkutaimen kotiini, oli se jo ehtinyt kukkia, joten lainaan kuvaa Oulujoen Taimiston kuvista, josta taimi on kotoisinkin. Tämä näyttää metsäruusulta, mutta siihen ryhmään se ei kuulu, vaan luumuruusuihin.
Oulussa sijaitseeupea puistoalue, joka kantaa nimeä Hupisaarten kaupunginpuisto. Siihen kuuluu yhteensä 8 eri aluetta. Alue muodostuu Oulujoen kaupungin puoleisista pikkusaarista, joita kauniisti on yhdistetty kaarisilloin ja pyöräilyreitteineen. Se on hyvin suosittu ja kauniisti hoidettu retkikohde.
Siellä on yksi saari nimeltä Pakolansaari (vanha Hanhisaari), missä sijaitsee Ainolan puistoalue. Kauppias nimeltä Johan Franzén perusti sinne muotopuutarhan vuonna 1826. Siellä sijaitsi myös kaunis kaksikerroksinen Ainola-huvila, jota oululaiset kutsuivat nimellä 'Piparkakkutalo”. Sen ympärille kehkeytyi kaunis puutarha.
Myöhemmin rakennus muuntui museoksi, jonne mm. Samuli Paulaharju keräsi Lapin kokoelmaansa. Valitettavasti rakennus aarteineen paloi 1929. Tämän tilalle rakennettiin tiilirakennus, joka nyt toimii museorakennuksena. Ympärillä on puutarhuri Bengt Schalin suunnittelema puutarhan, joka nykyään on kuuluisa erikoisista puulajeistaan.
Ehkä vanhan puutarhan jäänteenä on alueelta löydetty kaunis pensasruusu, joka saa kantaa nimeä Rosa'Ainola', tämäkin löytöruusu, joka kuuluu ryhmään Rosa Villosa, luumuruusut. Tämä ruusu eroaa muista ruusuista kiulukkojensa myötä, jotka ovat luumun muotoiset ja karvaiset. Itse ruusunpunainen yksinkertainen kukka on aika iso ja tuoksuva. Pensas on korkea ja runsaasti kukkiva.
Ruusu on talvehtimassa tarhassani ensimmäistä talvea, joten odotan kovasti tulevaa kevättä. Istutin ruusun aivan omalle paikalleen ja odotan jännittyneenä sen kasvua. Minun äitini nimi oli Aino, joten mielessäni olen tämän ruusun pyhittänyt hänen muistokseen.
On Runebergin päivä. Frederiikka Runeberg teki maukkaan leivoksen, jollaisen jo olenkin syönyt. Hän harrasti myös ruusuja puutarhassaan. Hyvää Runebergin päivää kaikille!
Kaunis kooste Runebergin runosta 'Lähteellä', taitaa paikkakin olla Runebergin lähde, taustalla punalehtiruusupensaita.
↧
↧
Lisää Oulun alueen löytöruusuja
Tässä vielä kaksi Oulun alueelta löydettyjä erityisiä ruusuja Ainola-ruusun lisäksi.
Toinen mielenkiintoinen oululainen löytöruusu on Rosa 'Karjasillan Kulkuri'. Karjasillan alue rakennettiin Ouluun sodan jälkeen, ja se on nykyistä Höyhtyän aluetta.
Pari kesää sitten ajeltiin pyörillä miniäni kanssa näitä seutuja ympäriinsä ja ihailtiin alueen vanhoja puutaloja. Miniäni ei ihan 'kulkuri' ole, vaikka matkaopastöitä tekikin ympäri maailmaa, on täysin asettunut Ouluun, mutta haluan tämän ruusun hänen nimiinsä. Toivon, että hän joskus ihastuisi siihen ja tuntisi jotain yhtäläisyyttä asumisensa kanssa. Pensaan kasvu puutarhassani on ollut vähän vaivalloista, joten jos sen menetän seuraavan talven aikana, hankin varmasti uuden.
En löydä tästä ruususta muuta tarinaa kuin että se on tältä seudulta löytynyt ja saanut siitä hauskan nimensä. Karjasillan Kulkuri kuuluu rugosa-ryhmään kurttuisine lehtineen. Kukka on kerrannainen, valkoinen ja keskellä heteiden joukossa pieniä valkeita kukanlehtiä viuhkamaisesti. Kukka tuoksuu sitruunalle ja salaatille.
Kolmas tarhaani istutettu ruusu Oulun seudulta on Rosa 'Martta',sekin rugosa-lajiketta. Martalla on vähän pitempi matkatarina ja nimitarinakin kuin edellisellä löytöruusulla.
Martta-ruusu on alunperin kasvanut Holstinmäellä. Tämä mäki on saanut nimensä Holsten-nimisestä hansakauppiaasta , jolla lienee ollut talo siellä jo keskiajalla. Tai oikeammin historia kertoo, että tämä mies on tullut tänne Holstein-nimiseltä paikkakunnalta Saksasta. (Liekö tällä mitään tekemistä ruusun kanssa, tiedä häntä!)
Tähän hätään en löytänytkään näistä ruusuista kuvia. Liitän niitä myöhemmin.
Pattijoen seurakuntatalon pihamaalla kasvaa eräs ruusu, jonka muistellaan olevan Martta-ruuusu. Siellä otin muutamia kuvia tästä voimakaskasvuisesta ruusupensaasta.
↧
Pappilan neito - sekin ruusu!
Jatkan löytöruusujen tarinoita.
Tässä eräs kaunis valkoinen ruusu, joka on saanut kauniin nimenkin, Pappilan neito.
![]()
Mistähän tuo nimi? Tässä tarinani:
Tässä eräs kaunis valkoinen ruusu, joka on saanut kauniin nimenkin, Pappilan neito.
Mistähän tuo nimi? Tässä tarinani:
Kartanoihin on liitetty monet löytöruusut. Kuitenkin varsinaiset kartanoruusut ovat ihan oma ryhmänsä ja kerrannaiskukintoineen tunnetuimpia ja jotenkin jalosukuisempia. Sama koskee kirkonruusuja ryhmänä.
Toinen pihapiiri, mistä voi löytää vieläkin vanhoja ruusulajeja, on pappilat. Kirkkopuutarhat ja pappilan puutarhat ovat olleet myös hyvin ruusuisia ja niitä on huolella hoidettuja.
Eräs tällainen löytöruusu on kotoisin pappilan puutarhasta, Rosa 'Pappilan neito'. Sekin kuuluu rugosa-ruusu lajikkeisiin ja alunperin sitä kutsuttiinkin 'valkeaksi hansaruusuksi'. Sittemmin se tulkittiin lajiltaan 'Souvenir de Philémon Cochet'-ruusuksi eli filemoninruusuksi. Lopulta se todettiin kuitenkin omaksi lajikseen. Se muistuttaa kuitenkin hyvin paljon ruusunpunaista hansa-ruusua, kukan väri vain on valkoinen. Pappilan neito-nimi sille annettiin, koska se kasvoi pappilan puutarhassa.
Tämäkin ruusu on tehnyt monenlaista matkaa ennen kuin löysi pihamaalleni asti. Alunperin ruusu on kasvanut Haapavedellä, jossa sen eräs vanhapoika (ihana juttu) huomasi ja halusi tuoda sen kotiinsa Piippolaan Leskelän kylään. Oulujoen taimistolle ruusu saatiin Pohjolan Taimistolta Piippolasta.
Odotan Pappilan 2 metriä kurottavalta neidolta paljon, sillä hyvissä olosuhteissa se voi jo kukkia kesäkuun lopussa jatkaen kukintaansa heinäkuun yli myöhään syksyyn asti kuten hansaruusukin. Syksyn hämärinä iltoina juuri valkeat ruusut hohtavat omaa valoaan.
Katselin toissa iltana dokumenttia ruotsalaisesta tenorista nimeltä Peter Mattei. Voi mikä lauluääni ja mikä persoona!
↧
Kanadalaisten ruusujen kasvatuskoe 3 - Hyvä kun huomasin!
Useat puutarhurit ympäri Suomen maan surevat lumen vähäisyyttä, jäätikköä ja sulaa pihaa puutarhoissaan. Ainakin ruusuihmiset. Miten ruusut selviävät tästä kaikesta?
Minun pihallani on sentään vielä tällainen lumipeite. Tämä lauha voi viedä senkin.
Tuossa kierrellessä huomasin sitten erään hankalan kohdan, jossa olisin tehnyt ajattelemattomuuksissani suuren virheen! Syksyllä nimittäin kaivoin kuoppaa jo valmiiksi köynnösruusu William Baffinille. Täytinkin sitä jo soralla, liiterinpohjalla, kompostilla ja tuhkalla yms. Onpas virhepaikka!!! Ajattelin, että tuossa sillä on lämmin. Varmaankin lämmin, mutta kuten kuvasta näkyy, katon reunalta tippuu vesi, ja se tulee suoraan tuohon ruusun valitulle paikalle. Toiseksi tuo nurkka on tosiaan lämmin ja jo nyt sulana.
Kaivoin tuon paikan miettien myös ruusuporttia tuohon viereen. Tuossa aitan ja vanhan navettarakennuksen väliin kun tulee mukava käytävä. Ja minulla on tarviketta porttiin; kaksi vanhaa sängyn vieteripohjaa, rautaputkia yms.
Eipä silti. Tuossa takana on ihan hyvä paikka, jossa olen kultapiiskuja tukenut. Siirrän ne muualle ja laitan siihen Baffinin. Takana seinällä on melkein köynnösruusuun yltävä valkokukkainen Rosa rubincola, joten hyvin sopivat yhteen. Aitan alta tuossa välissä kulkee salaojaputki. Mikä on hyvä!
Tässä toiselta päin kuvattuna, Navettaseinällä kasvaa kärhö ja jo huonosti riippuva pitkäoksainen Pohjantähti, joka tarvitsee todella sitä porttitukea. Saas nähdä mitä tulee...
Heppasta hommaa! Mutta teen parhaani.
↧
↧
Lapsenruusu, Alavanhovi
Vielä yksi mielenkiintoinen löytöruusu:
Tarhassani on myös löytöruusu nimeltänsä Rosa'Alavanhovi'. Sitä ruusua on nimitetty myös 'Lapsenruusuksi'. Kun kerron ruusun tarinaa, ymmärrämme pian miksi ruusua kutsuttiin lapsenruusuksi.
Lähden ruusun matkassa sen löytöpaikkaan Kuopioon. Kuopiossa on ollut kartano Alavanhovi. Kauniista rakennuksesta ei nähtävästi ole muuta jäljellä kuin vanhoja valokuvia, muistoja ja ruusu.
Aivan liikutuin, kun selasin netistä tarinaa tästä kartanosta. Tarinaa kartanosta ei sieltä paljoa löydy, mutta se paikka, missä tuo kartano on sijainnut, tuli minulle tutuksi, kun kiersin ruusumatkaani E-Suomessa. Sieltä suunnistin kotiin Kuopion kautta. Tapaisin siellä myös erään blogiystäväni. Teimme treffit Valkeisen rannalle, mihin Kuopion kaupunki oli rakentanut kauniin ruusutarhan ryhmäruusuista. Niillä olikin oivallinen paikka siinä pienen järven rinteellä ja juuri vierailuni aikana ne kukkivat kauneimmillaan. Istuimme pitkään siellä jutellen ystäväni kanssa ruusuja ihaillen. Enpä silloin arvannut missä paikassa istuin, ja että sieltä paikasta olisi kotoisin tämän minunkin tarhaani istuttamani ruusu alavanhovi.
Oulujoen taimitarhalla on ruusuista paljon tietäviä ihmisiä. Kun heillä vain on aikaa jutella, tulee ilmi monenlaista ruusuasiaa. Juttelimme erään puutarhurin kanssa villiruusuista ja siitä millaisia muunnoksia niissä voi olla. Silloin hän veti esiin juuri 'Alavanhovi-ruusun', jonka hän ajatteli kehkeytyneen juuri jonkinlaisena metsäruusumuunnoksena kerrannaisine ruusunlehtineen. Innostuin oitis ruususta ja toin sen tarhaani.
Nyt vasta tutustuin siihen syvemmin. 'Syvemmin' tarkoittaa. että haluan tietää ruusun historiasta, alkuperästä ja siihen liittyvistä tarinoista. Ne tarinat voisivat viedä hyvinkin värikkääseen historiaan, mutta valitettavasti puutarhamuistiinpanoja ei yleensä kirjoitettu ylös ja kaikki muukin katoaa jonnekin havinaan. Voi vain kuvitella.
Tuon nykyisen Valkeisen järven ruusutarhan takana seisoo kirkko, Alavan kirkko, jota joku sanoi rumilukseksi tarkoittaen verrata sitä siihen kauniiseen vanhaan kartanorakennukseen, joka kantoi Alavanhovin (myös Väänälän hovin) nimeä. Siitä on kauniita valokuvia. Kartanoon kuului osa Valkeisen järveä, minkä rannalla sijaitsi saunarakennus ja lähde.
Siellä puutarhassako kukki tämä kaunis ruusu?
Kukoistava kartanoaikakausi loppui 1900-luvun alussa. 1950-1960 siinä pidettiin lastenkotia. Itse rakennus purettiin 1968.
Noihin aikoihin ruusu ehkä kantoi nimeä 'Lapsenruusu'. Voin vain kuvitella kodin lapsia, kun he näkivät ruusun kukassa. Kuinkahan moni lapsi istui sen tuoksun äärellä ja uneksi kauniista asioista?
Nyt tulkitsen ruusun tarinaa siltä tasolta, että yleensä kartanon puutarhoissa kasvoi oudompiakin kasveja. Tämän ruusun muistellaan kulkeutuneen Kuopioon Venäjältä. Vaikka Anneli Hannus vuonna 1989 huomasi tämän kauniin ruusun Kuopion Mäntyrinteen perhetukikeskuksen pihamaalla, otaksun, että se on lähtöisin juuri Valkeisen rannalta, koska sille oli silloin ehdotettu nimeä 'Alavanhovi' sen löytöpaikan mukaan. Mutta nimi 'lapsenruusu' on myös kaunis, jos kuvittelen, että ruusu on lastenkotia muutettaessa toiseen paikkaan, Mäntyrinteeseen, tullut lasten mukana sinnekin.
Tämän ruusun kukat ovat kauniita ja erikoisia marmorointikuvioinnin vuoksi. Pensas tekee paljon juurivesoja, ja kun se kasvaa ihan omassa paikassaan, näin saa tapahtuakin. Pieniä lapsenruusuja tai ruusunlapsia toivon lisää.
Jussi Kinnunen- Pieni lapsi
↧
Asiasta toiseen!
Kun puutarhaan ei vielä pääse tonkimaan, täytyy tonkia jotain muuta.
Jokin aika sitten tongin villalankalaatikkoa, jonne on vuosien myötä kertynyt kaikenlaista lankajämää. Kun olen sota-ajan jälkeen syntynyt, jolloin kaikki käytettiin uusiksi, en voinut näitäkään jämiä noin vain nakata pois. Ja koska en voi katsoa Tv:tä ilman, että käsissä olisi jotain näpräämistä, olen kutonut ja osin virkannut tällaisia palasia, joista aion luoda itselleni aika persoonallisen villatakin. Syntysköhän noista sellaista? Tai päiväpeitto?
Toinen tonkimispaikka on ulkorakennuksessa oleva vanha hevostalli, jonne on kertynyt laatikoita ja kaikenlaista syrjään laitettua. Yksi laatikko on täynnä puuleluja, poikieni lapsuudesta; osa lahjaksi saatua tehdastuotetta, osa heidän itsensä koulussa puukäsitöissä värkkäämää. Nyt toin ne kaikki sieltä kylpyhuoneeseen, missä harjan kanssa pelkällä vedellä ne kaikki putsasin pölystä. Lämpimän saunan lauteille ne laitoin kuivumaan. Mitäs minä näillä teen?
Tottakai niitä on säästetty mielessä ja toiveessa lapsenlapset. Pojantytärtä eivät oikein autot kiinnosta, prinsessat kylläkin.
Pojilla oli ala-asteella oikein pätevä puuveistosta itsekin kiinnostunut opettaja. Niinpä virisi kylällä ajatus ensi kevään myyjäisiin laittaa niistä näyttely liikuntahallin tiloihin. Siksikin kaivoin noita nyt esiin. Puulelut ovat kestäviä, ei mitään vauriota niistä löytynyt, vaikka kylmissä ja kosteissa tiloissa ovat olleet. Junaradastakin on osat tallella. Vain hullu laittaisi ne polttopuuksi!!
Vanhan korinkin löysin ja ajattelin kunnostaa, vaikka se onkin vain markkinatuotetta. Ei läheskään niin hyvää tekoa kuin olen nähnyt vanhojen talojen vintillä käsin tehtyjä pärekoreja.
Taidan laittaa osan esille kahvilaani, jotta lapset voivat niillä leikkiä. Ja ne ovat ihan kauniita katseltavaksikin. Varsinkin tuo iso vanha puinen juna vaunuineen.Onkohan tuollaisia enää myynnissäkään?
↧
Mitä olen ruusujen hoidosta oppinut?
Olen hoitanut ruusuja sen istutuksista asti nyt viisi vuotta, aivan ummikkona. Eri ruusulajeja on nyt noin 70-80. Kolme istutustainta olen menettänyt. Se ei ole paljon. Nyt on taas hankala talvi ruusuille, joten voin menettää joitakin lisää, kun sitä on niin hullu, että yrittää herkempiäkin täällä kasvattaa.
Hyvin monenlaista neuvoa olen ruusujen hoidossa saanut ja hyvin monenlaista kirjaa olen lukenut.
Minun täytyy sanoa, että oikeastaan olen noudattanut hyvin paljon intuitiivista tietoani. Joskus tuntuu, että pensaat itse jopa kertovat minulle mitä ne tarvitsevat.
Mutta tämän olen oikeasti oppinut:
1. Kastelu
Kastelu on tärkeää istutusvaiheessa ja samana kesänä, jos on kuivaa. Sitä ei yleensä ole ollut! Isommat pensaat eivät tarvitse kastelua. Jos niitä kastelee, juuret harottavat enemmän ylhäällä, eivätkä ulotu syvemmälle maahan, missä esim. savi on jo kosteaa. Olen huomannut parin kolmen vuoden päästä, että oksat kasvavat vahvemmiksi eli juuret saavat jo savimaastakin paljon ravintoa ja nestettäkin. Nyt kuitenkin pitänee huomata, että minulla kasvaa enimmäkseen pimpinella-, villi-, ja löytöruusuja.
Niitä ei tarvitse kastella. Mutta ryhmäruusut ovatkin sitten vähän eri asia. En puhu nyt niistä.
2. Lannoitus
Juuri edellä mainitut ruusulajit eivät tarvitse muuta lannoitusta, kuin sen mitä nyt syksyllä heitän kourallisen tuhkaa ja kompostia juurien ympärille. Siitä ravinne liukenee pikkuhiljaa talven aikanakin jo syvemmälle. Ryhmäruusut ja esim. jalostetut ruusut tarvitsevat enemmän lannoitusta. Luonnonruusut tekevät vain oksia eivätkä kuki liiasta lannoituksesta.
 |
| Juhannusruusuni maakellarin katolla ilman kastelua kukkii joka kesä. |
3. Kukinta
Kun puutarhassa on eri lajeja ruusupensaita, mm. myös rugosa- eli kurttulehtilajeja, se takaa sen, että aina on kukassa joku ruusuista. Pimpinellat kukkivat keskikesällä, rugosat loppukesästä, jopa syksyllä. Nyt on hyvä tietää, että on ruusuja, jotka kukkivat jopa samoihin versoihin. On myös paljon ruusuja, jotka kukkivat vain edelliskesällä kasvaneisiin versoihin. Opin itsekin, että varsi on varsi ja uusi verso kasvaa siihen vanhaan varteenkin. Laitan tähän luetteloa Suomen Ruusukirjasta, miten tuo kukinta on eri ryhmittymissä:
Uusiin versoihin kasvavat kukat:
- pimpinellaruusut (siis juhannusruusun sukulaiset tarhapimpinellaruusut)
- harisonin keltaiset ruusut ja sen muunnelmat
- Ristinummi
- neidonruusut (Mustiralanruusu)
- ranskanruusut ja kirkonruusut (Apteekkarinruusut, Olkkala, Valamonruusu)
- kartanoruusu mm. Onni
- damaskonruusut, sammalruusut
- suurin osa luonnonruusuista ja löytöruusuista, poikkeuksia on
Eli jos näitä ruusuja menet oksimaan tai leikkaamaan syksyllä, ne eivät kuki seuraavana kesänä. Tosin voi kuivia kiulukkaoksia leikata pois, kuten olen tehnyt mm. valamonruusulle, jolla niitä on paljon ja jotka eivät nytkään kypsyneet poimittaviksi.
Samoihin versoihin kasvattavat kukkia seuraavat lajit:
- yleensä kaikki tarhakurtturuusut, poikkeuksia on, kuten Agnes ja Ristinummi
- luonnonruusuista Toukoniitty ja Kanadanruusu kukkivat vanhoihin versoihinkin.
4.Tukeminen
Koska minulla ruusut, varsinkin löytöruusut kasvavat yksittäisissä paikoissa, olen tarkkaan seurannut ruusujen käyttäytymistä kasvussa. Paljonko ne kasvavat pituutta ja kuinka maata myöten lamoavia ne ovat? Tukeminen kannattaa laittaa ajoissa, sillä työskentely pitkien ja lamoavien piikkioksien kanssa on hankalaa. Jos niitä on useampia aidanteena tien varressa, ne tuskin tarvitsevat mitään, varsinkaan rugosat. Niitä en olekaan tukenut juuri ollenkaan.
Mutta esim. Onnen kanssa en olisi selvinnyt ilman tukea. Samoin olen tukenut Olkkalan, kirkonruusun, Tarja Halosen ja Herttoniemen. Pimpinellaruusuista olen tukenut jo nyt kahden vuoden jälkeen Linnanmäen ja Kiiminginruusut. Teresanruusun oksat ovat kovin hentoja, joten silläkin on tuki vanhasta puutarhapöydän rautakehikosta. Myös Sointu-ruusun tuin, koska sen kasvu on voimakkaampaa kuin muiden rugosaruusulajien. Samoin olen tukenut Ilo-ruusun. Olen huomannut, että ne innostuvat tuen kera kasvamaankin korkeutta ja ovat näyttäviä muiden pensaiden yläpuolella.
Orjanruusulle, Keijuruusulle ja Valamonruusulle olen laittanut harmaista laudoista pientä aitaa tueksi. Samoin Mustialanruusulle. Näin on helpompi kulkea ruohonleikkurin kanssa, eivätkä oksat takerru kiinni.
 |
| Tämäkin oksa tarttui aina housunlahekeeseen. |
 |
| Vielä jäyhean näköinen tuki Olkkalalla, mutta odotas... |
5. Kevätsuojaus
Olen oppinut, että juuri kevätahava, kun lumi on vielä maassa, on paha varsinkin pienille taimille. Niitä olen suojannut jopa reijitetyillä pahvilaatikoilla. Aurinko saattaa poltteellaan ja pakkanen yöllä vaurioittaa niitä. Luulisin että valkoinen pakkasharsokin suojaa. Olen sitäkin käyttänyt.
Eräs puutarhuri antoi neuvon, että myös seinänvierustoilla kasvaville pitkille köynnösruusuille kannattaa myös antaa peite kevättalvella, säkkikangas on hyvä, jotta aurinko ei polta alkavia versoja pilalle. Sitäkin olen noudattanut.
6. Jutteleminen
Tämä on tärkeä! Ruusu on elollinen olio. Ihan kuin ihminen ja eläin tarvitsevat huomiota ja rakkautta, niin tekevät kasvitkin. Juttelussa hengität ruusuille myös tärkeää eliksiiriä, josta ne tykkäävät. Ennen kaikkea hyödyllinen bioenergia syntyy kaiken yhteistyöstä.
Näin näkisin, että myös ihastelevat vieraat kulkemassa ruusujen ympärillä ovat hyvin tärkeäitä!
JUTTA JEW JA TALVEN RUUSU! Ihana!
↧
Iloa vanhoista leluista!
Pojantyttärellä Malenalla oli pitkään hauskaa lorikoida kylpyhuoneen vanhassa ammeessa saunomisen yhteydessä.
Nyt hän on pian 6 vuotta ja ilot ovat vähän muuttuneet. Saunomme usein yhdessä. Juttelemme lauteilla, valitsemme löylytuoksun ja nautiskelemme. Etupäässä nauraa ulvomme ja kikattelemme.
Löysin erään siivouksen yhteydessä ulkohuoneesta laatikon, jossa oli poikien vanhoja vesileluja. Olin varma, etteivät ne olleet kestäneet talven pakkasia, mutta ne eivät olleet moksiskaan. Ehkä muovilaatu olikin vähän parempaa luokkaa. Toinen niistä on vikisevä koira, toinen piipittelevä kala. Pari livertävää lintuakin löysin, niitä, joita turistirannoilla myydään.
Koira osoittautui tosi hauskaksi saunakaveriksi. Kun sen painaa lyttyyn ja työntää vesivatiin, se pikkuhiljaa imee itseensä vettä, pullistuu ja poksahtaa äärimmilleen. Arvata voi, jos vesi sattuu olemaan kylmää, ja saan sen kumikoiralta valtavan rupsun kanssa niskaani. Mitä enemmän kirkaisen, sitä enemmän pikkuneiti nauraa. Välillä tosin koira saa rupsutella kiukaallekin sitä vettä.
Kala täyttyy samoin vedellä, mutta sen suihku on hienojakoisempaa pihinää, mutta riemun silläkin saa esiin. Hauskaa riittää molemmin puolin.
Välillä täytämme linnut vedellä, laitamme silmät kiinni ja kuvittelemme olevamme kuumana kesäpäivänä metsässä, missä linnut laulavat. Kilpaa meidän linnut laulavat mitä kauniimmin ja kyllä nautimme.
Kerromme siinä istuessamme mukavia juttuja ja välillä pistämme lauluksi. Malena laulaa kaikki muistamansa laulut ja minä läpytän käsiä vesivadissa, niin että vesi loiskuu ympäriinsä.
Kyllä siinä hiki tulee ja myöhemmin iltatoimien jälkeen ihana syvä uni.
Viimeisimmäksi löysin tämän vanhan Jukka-lelun junan. Se on kyllä niin kaunis, että voi olla vaikka lattiakoristeena!
Yhtä kuumaa voi olla joskus estraadillakin miljoonien ihmisten edessä. Tyttö joka sulkeutui aivan kotiinsa. Nyt tässä! Musiikki on iso voimavara!
↧
↧
Toukoniitty, Ruusunlehti ja Suomen Ruususeura
Tuossa ylhäällä otsikossa kolme hurmaavaa asiaa! Seura, lehti ja itse ruusu!
Olen iloinen, että löysin Suomen Ruususeuran ja sitä kautta saan kannesta kanteen aina lukemani Ruusunlehden (alhaalla kuvassa). Uusimman lehden kansikuvassa on eräs löytöruusuista suosikkini, Rosa 'Toukoniitty'.
Huomata voi, että olen oppinut kirjoittamaan ruusun nimetkin oikein. Siltikin, vaikka neuvotaan, että tekstissä ruusujen nimet kuten hansaruusu tai valamonruusu kirjoitetaan pienellä ilman latinalaista nimeä, niin otan omaan blogiini oikeudeksi kirjoittaa Valamonruusu ja esim. Toukoniitty isolla ja ilman heittomerkkejä, kuten pitäisi. Suotakoon anteeksi tämä! Kirjoitetaanhan usein Sinä-sanakin isolla, kun halutaan kunnioittaa toista, vaikka se on kieliopin vastaista. Kunnioitan ruusuja ja varsinkin Suomen löytöruusuja, joten kirjoitan ne isolla sen vuoksi. Aika hyvä perustelu, eikö totta? Siis samoin kirjoitan omaan tekstiini myös Juhannusruusu, vaikka virallisesti se on väärin. Ruusujen nimien oikeinkirjoituksesta oli hyvä artikkeli edellisessä Ruusulehdessä 3/2015.
Eipä silti. Olen saanut satikutia myös siitä, että äidinkieleni kirjoitustyylissäni on aika kehnoa ja joskus jopa monimutkaista. Pöh! En jaksa aina tonkia tekstiä läpi enkä järjellä miettiä. Kun kuitenkin, käytän blogia etupäässä tunteiden, ajatusteni ja oivallusteni purkamiseen.
Ruusulehti on minulle todella tärkeä. Olen tilannut niistä jopa vanhoja numeroita, joista olen löytänyt paljon sellaistakin tietoa, mitä suuremmissa tietokirjoissa ei ole.
Kolmas iloinen asia oli, että Rosa 'Toukoniitty' julistettiin tämän vuoden 2016 nimikkoruusuksi. Kun selailin aikoinani Pirjo Raution Kauniit löytöruusut-kirjasta, ihastuin oitis tähän Toukoniittyyn, koska se erottui heti muista ruusuista tuon erikoisen kukkamuodon vuoksi. Nuo vaalean violetit terälehdet ovat jotenkin suorakaiteen muotoisia ja antavat aivan oman ilmeensä. Lehdet reunoistaan jotenkin taipuvat tuonne alas, josta tulee tuo muoto. Myös väri on aivan omansa.
Minulla tuo lajike on vielä niin pieni, vasta 2-vuotias puutarhassani, mutta pari talvea jo hyvin säilynyt. Vaikka se ei ole vielä iso, niin kukkia on kuitenkin ollut mukavasti. Pikkuisen olen huolissani siitä sen vuoksi, että se on istutettu aika lähelle vaahteraa, joka ei vielä hirvittävän iso ole ja saattaa jopa menehtyä joku vuosi, koska siinä on runkovaurioita. Kuitenkin se kasvaessaan voi viedä voiman liian lähellä olevilta ruusuilta. Kerrotaan, että Toukoniitty tekee paljon juurivesoja, josta voisin levittää ruusua muuallekin.
Toukoniitty-nimityshän tulee siitä, että ruusu on löydetty Toukoniittypuistosta Helsingissä. Kirjoittaja Ruusunlehdessä, Timo Saarimaa, toteaa sen olevan kanadalaisen blanda-villiruusun lajike. Vaikka hän ei yhdistä ruusua Bengt Schaliniin, niin mielessäni itse olen ajatellut siinäkin olevan Schalinin käden kosketusta. Toivon, että joku vuosi Toukoniittykin annettaisiin jonkun arvokkaan henkilön muistoksi ja omisi uuden nimen.
Tämä ruusu on siitäkin mukava, että siinä ei ole paljoa piikkejä ja se tekee suuria punaisia kiulukoita. Niitä en ole vielä maistanut.
Nyt vähän sydän kylmänä odottelen kevään merkkejä ja ruusujen kertomaa siitä, kuinka ne ovat tämän hankalan talven (varsinkin syystalven) kestäneet. Toivon, että kevät ei sulata lumia aivan äkkiä, sillä minun Toukoniittyni on paikalla, mihin paistaa kuuma kevätaurinko. Täytynee jollakin sitä vähän peitellä silloin.
Laskin, että minulla on 22 eri löytöruusua nimettynä. Joitakin outoja lajeja on tuotu minulle kasvatettavaksi ja tunnistettavaksi. Se on jännittävää.
↧
Esittävä kasvitaide - Jouni Pajavuori
Haluaisin tuoda täällä esiin nykyisiä taiteilijoita. Sellaisia, jotka tuovat esiin herkkää esittävää taidetta ja varsinkin kukkataidetta. Pitäydyn näin ruusutarha-ideani puitteissa.
![]()
![]()
![]()
![]()
Itse kävin Taidekouluopintoni 1970-luvulla, jolloin oli pinnalla ei-esittävä taide. Minulle, joka tavoittelin viivan ja muodon hallintaa, syntyi joskus epäillys ei-esitettävästä taiteesta: - Pystyvätkö he kaikki luomaan todellista viivaa ja esittävää taidetta esim. ihmisestä? Eräs tällainen taiteilijaystäväni, joka teki hyvin symbolista ei-esittävää taidetta, yllätti sitten meidät kaikki pitämällä näyttelyn, jossa hän oli piirtänyt ihmisiä hyvin herkillä ja kauniilla viivalla.
Tulinkin siihen tulokseen, että ei-esittävä taide räjäytti luovuuden voimaa uudella tavalla. Vanha piti kumota ja se tapahtui rajulla tavalla. Silloin tiettyyn asuntorakentamiseen ja uusiin suuriin tiloihin usein ei-esittävä istui hyvin. Ryijyt, gobelliinit ja romanttiset 'markkinataulut' joutuivat aika raa'asti syrjään.
En pärjännyt taidekoulussa niissä yrityksissä, joissa pyrin luomaan ei-esittävää taidetta. Myönnän, että silloisessa taloudellisessa ahdingossa minulla oli välillä käyttää vain kolmea väriputkiloa; valkoinen, napolin keltainen ja persian sininen. Siitä syntyi ensimmäinen öljyvärityöni! Pikkuhiljaa ostelin lisää värejä. Nopeassa skitsipiirtämisessä pärjäsin, jopa paremmin kuin monet muut, mutta sille ei juuri arvoa annettu.
Tämä taiteellisesta koulutuksesta silloin. Ja huomasin nyt esille nostettavan taiteilijan Jouni Pajavuoren käyneen läpi vähän samankaltaisia kokemuksia. Hän kertoo blogissaan näin:
Synnyin Suomessa, Janakkalassa 1969. Opiskelin Kankaanpään Taidekoulussa 1994-1998 luvulla. Minun aikaisemmat maalaukset olivat realistisia. Taidekoulun vaikutuksesta syntyi minun ei-esittävä kausi, jossa oli omat ristiriitansa, koska ihanteet maalaustaiteeseen tulevat kauempaa mm. Rembrandt, Ilja Repin Ja Ivan Aivazovski. Aloin kaipaamaan uudestaan klassillista tapaa . Joten olikin luonnollista siirtyä realistiseen taiteeseen takaisin. Tällä hetkellä asun ja työskentelen Hämeenlinnassa. Kävisikö tuleville vuosikymmenille siten kuin musiikkia tekevä isäni joskus povasi? Romanttinen kausi tulee vielä takaisin. Minullakin on hyvin vankka tunne, että tulevina aikoina tarvitsemme hyvin paljon kauneutta ympärillemme. Romantiikka tulee takaisin ja toivon melankolia.
Ihastuin Jounin töihin. Minusta niissä hehkuu romanttinen viiva ja utuiset värit! Jotakin soljuu kuin virta, joka välillä jäätyen pysähtyy, varsinkin tässä talvisessa maalauksessa. Kuitenkin voima uhkuu piilossa puhjetakseen jälleen. Se ei ole rokkia vaan se on sinfoniaa, parhaassa tapauksessa suomalaista kansansävelmää suruineen ja iloineen. Vaikka työt ovat joskus valokuvauksellisia, niissä näkyy voimakkaasti käden ja siveltimen jälki.
Finland's Nature in Autumn & Finnish Folk Song "Röntyskät" (Kardemimmit)
↧
Metsätontun kukkamaalauksia
Eräs blogilukijani, Ticoliina, muistutti kommentissaan, että hän oli jossakin nähnyt minunkin omia maalauksiani. Kiitos hänelle huomiosta! Jospa tämä sivu sysäisi minua taas maalausten pariin. Pysähtyä jonkin työn ääreen unohtuu kaikki muu maailma ja mieli vahvistuu.
Nyt kun lumi vielä peittää puutarhan, voisin kaivaakin noita maalauksiani tähän. Pidin viimeisen näyttelyn Hyvinkäällä lopputalvesta vuonna 2014. Joten tähän tuon niitä töitä, joista osa on jo maailmalla ja loputkin siellä vielä ystäväni varastossa.
 |
| Villiruusu |
 |
| Valkovuokko |
 |
| Akilleija |
 |
| Juhannusruusu |
 |
| Unikko |
 |
| Minette |
 |
| Kiimingin ruusu |
↧
Kevätahava on ruusuille pahasta!
Näillä ruusuilla en tarkoita niinkään kotoisia luonnonruusuja ja esim. juhannusruusun sukulaisia, mutta vähän arempia ruusuja, kuten ritausma ja vyöhykkeen III ruusut, jotka kyllä menestyvät minullakin (vyöhyke V), jos niitä hyvin hoidan ja otan olosuhteet huomioon.
Jos ruusunjuuri onkin selvinnyt talvesta, nyt kevätauringon ja -tuulen kuivassa ahavassa on ruusunvarret vaarassa. Jo viime keväänä kiiruhdin peittämään maaliskuussa jo pienempiä ja arimpia ruusuntaimia kaikennäköisellä varustuksella säkeistä ja pahvilaatikoista pitäen. Nyt olen niitä kannellut pellolle niiden turvaksi, mutta myös kannellut pois, kun on satanut.
Kun liityin mukaan Kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen, olen ikään kuin hyvällä kurssilla tiedon annissa. Koskisen Jorma (eräänä kokeen vetäjänä) sieltä antaa meille ilmaiseksi neuvojaan ja tähän alle sain luvan kopioida hänen neuvonsa tätä kevään ahavaa vastaan ja myös tiedon siitä, miksi on syytä peitellä joitakin ruusuja. Siis miksi jo voimallisen näköinen ruusunoksa kuitenkin kuolee kesän korvilla? Kiitos Jormalle!
Ahava
Aurinko alkaa paistaa, päivälämpötilat nousevat suojaisissa paikoissa reilusti plussan puolelle, mutta yöllä voi vielä olla kymmenen astetta pakkasta. Viimeinen ja usein suurin uhka ruusujen talvenkestolle on kevätahava, auringon ja tuulen kuivattava yhteisvaikutus. Päinvastoin kuin joskus luullaan, ruusut selviävät usein kovista pakkasista, vaikka se heikentää niitä. Kovien pakkasten kuivattamat versot ovat kuitenkin alttiita kevätauringolle, joka kuivattaa niitä lisää. Alkutalven pitkän ja lumettoman pakkasjakson jälkeen ruusut ovat tänä keväänä erityisen arkoja tuulen ja kevätauringon vaikutukselle. Vaikein aika on juuri nyt edessä.
Suojaisessa lämpimässä paikassa versot alkavat elää, mutta maa on vielä jäässä. Versot alkavat niissä olevan vararavinnon turvin hengittää ja silmut kasvaa ja turvota. Kun ruusu ei kykene juuriston avulla imemään jäätyneestä maasta vettä, saattavat versot kuolla janoon. Usein tämä tapahtuu aivan viime metreillä, juuri ennen kuin maa sulaa ja kasvukausi alkaa. Moni menehtynyt verso ei kuollutkaan kovien pakkasten aikaan, vaan viikkoa ennen kuin maa suli.
Olen itsekin joskus käynyt varhain keväällä tutkimassa versoja ja todennut, että ei näytä pahalta, useimmat ovat hyväkuntoisen näköisiä. Olen raaputtanut kärjestä vähän kuorta ja todennut että vihreä nilakerros on kuoren alla elossa, joten verso on hengissä. Sitten kuitenkin paria viikkoa myöhemmin, juuri kun silmujen olisi pitänyt puhjeta, verso onkin äkkiä selittämättömästä syystä ruskistunut ja kuivunut kokoon. Se on silloin kuollut ahavan vaikutuksesta janoon.
Ahava ei vaivaa kotimaisia luonnon- ja perinneruusuja, ei juhannus- eikä valamonruusua. Ahava ei myöskään yhtä usein iske matalakasvuisiin ruusuihin, joiden versot ovat alempana varjossa ja turvassa. Sen sijaan ruusut, varsinkin uudelleen kukkivat pensasruusut, joiden edellisvuotiset vuosiversot ovat 75-150 cm korkeita, ovat alttiina kevätauringon porotukselle, varsinkin avoimilla paikoilla. Erityisen vaarallisia ovat seinänvierustat, jotka päivisin lämpenevät kevätauringossa. Aikainen päivälämpö keväällä ei suojele ruusuja, vaan voi tappaa ne, jos maa on jäässä.
Kotikonsteja on vain kaksi: varjostus ja kastelu. Varjostusta tarvitaan aiemmin, uhanalaiset lajikkeet tulisi peittää viimeistään nyt. Melkein mikä tahansa käy, mutta parhaita ovat hengittävät materiaalit kuten säkkikangas ja kaupoissa myytävä varjostuskangas. Tiiviimpikin materiaali käy, mutta on huolehdittava, ettei siitä tule ilmatiivis. Vain auringonpuolen varjostaminen riittää. Pohjoisen puolelta peite on hyvä jättää avoimeksi, tai ainakin raolleen. Jotkut ruusulajikkeet ovat arempia kevätauringolla kuin havukasvit, joita meillä osataan jo keväisin varjostaa.
Toinen konsti on kastelu. Kun pintalumi ja -jää ovat jo sulaneet, mutta maa on syvemmältä vielä jäässä, voi ruusuja alkaa kastella. Huoneenlämmin vesi sulattaa tietysti nopeammin, mutta mikä tahansa kasteluvesi sulattaa vähitellen jäätä ja routaa. Lisäksi kevätkastelu auttaa ruusun vesitasapainoa talven jäljiltä muutenkin. Jotkut sekoittavat 10 litran kannuun edellisenä päivänä 3 dl kakkarakeita, joiden annetaan sulaa yön yli. Vettä sekoitetaan aamulla voimakkaasti. Kastelu tehdään aamupäivällä, kun lämpötila on noussut reilusti plussan puolelle eikä yöksi ole enää luvassa pakkasta. Lantaveden sanotaan vauhdittavan varsinkin uudelleen kukkivien pensaiden kasvuunlähtöä.
Onneksi kanadalaiset ruusut kestävät yleensä kevätaurinkoa melko hyvin, mutta korkeaversoisia pilari- ja köynnösruusuja jotkut varjostavat, ainakin I–II-vyöhykkeillä. Tilanne on pahimmillaan silloin kun päivisin auringossa seinän vieressä on 10 astetta lämmintä ja öisin 10 astetta pakkasta. Ruusut, joiden versot ovat puna- tai kanelinruskeita, tuntuvat olevan paremmin turvassa, mutta korkeakasvuiset ruusut, joiden versot säilyvät vihertävinä tai vihertävän ruskeina, ovat eniten vaarassa. Runsaspiikkiset versot kuten tarhakurttu-, tarhapimpinella- ja tarhaharisoninruusut selviävät yleensä paremmin.
Kirjoitin tämän oikeastaan niille, jotka kasvattavat paljon muitakin kuin kanadanruusuja. Tämä pakkastalvi oli ankara ja tänä keväänä ruusut ovat erityisen haavoittuvaisia kevätauringon paisteelle. Aurinkosuojan poistamisella ei keväällä ole mikään kiire, kunhan vain ilmankierrosta huolehditaan. Liian varhain tehty poisto on vaarallisempi kuin pidempään jätetty varjostus. Hyvin paahteisilla paikoilla tulee varmistua siitä, että maa on ainakin 20 cm syvyydeltä sulaa.
↧
↧
Nyt sen keksin!!
Minua on alkanut risomaan nuo halvat ja enemmän kalliit aurinkokennovalaisimet. Ne ovat hauskoja niin kauan kuin kestävät. Eivätkä ne kestä kauaa! En ainakaan minä osaa niitä korjailla, jos siikseen tulee.
Toinen juttu, joka minun silmääni on alkanut pikkuisen häiritsemään, on nuo kylttini puutarhassa. Ja varsinkin ne, jotka olen kyhännyt aivan avoimia puutarhapäiviä varten. Nehän saisivat olla enemmänkin näkyvillä, sillä usein kahvila-asiakkaani kuitenkin kyselevät perennoiden nimiä. Minähän olen rustannut noita kylttejä vähän niin ja näin, mitä olen kerennyt ja aivan kierrätysmateriaaliaalista, jopa pahvinpalasia käyttäen.
Nyt jotakin naksahti keväthurmiollisissa aivoissani. Poimin kaikki kennolamput yhteen, irrotin niistä akkuosan ja kas! Minullahan on siinä valmiina oivia ja kestäviä muovipuikkoja suoraan terävine päineen maahan iskettäviksi.
Akkuosia vähän epäilin, tokko ne ihan jätepussiin voisi laittaa. Kävinkin naapurissa niitä kysymässä, josko laitan ne kaikki ongelmajätteisiin. Isäntä innostui ottamaan ne vastaan ja kyhää niistä jotakin ihmeellistä, hän kun on Pelle Pelottoman kaltainen keksijä.
Netistä löysin kyllä, että aurinkokennoakut ovat ongelmajätettä, niin pieniä vaikka ne ovat!!
Sitten kipusin navetan vintille, josta löysin vanhaa muovimattoa. Siitä leikkelin palasen kokeeksi.
Ja HEUREKA! Nyt minulla on olosuhteisiin nähden paras mahdollinen kyltti! Kierrätysmateriaaleista.
Tosin nyt täytyy kokeilla, mitä pelkkä tussi tykkää muovilla olla ja miten se säilyy ulkona auringossa. Sehän ei haittaa, jos se haalistuu. Sitä voi aina vahvistella. Mutta en tiedä kuinka pian se muuttuu näkymättömäksi. Laitan tuon kyltin pikimmiten ulos ja seuraan tilannetta.
Cheek - Kaikki hyvin on!
↧
Kevään hyviä juttuja!!
Huhtikuu!! Tällaiselta nämä ensimmäiset päivät näyttävät. Alla ihana pakkasaamun huuru metsässä.
Tontin vieressä oleva puro pysyy kuosissaan, ei virtaa tieni yli, kuten on joskus tehnyt. Ruusut hymyilevät, kuten tässä 'vuoristorata'-kehikossa 'Linnanmäki'.
Rakas ruusunnuppuni täytti 6 vuotta, mutta ne korvanreiät ovat ovelasti tässä pussissa. Reikähän on tyhjää, sanoi Jusu-pappa. Ei vielä korvissa, kuten tyttö oli toivonut. Lapsi saa olla lapsi.
Kurkistin Koitelinkoskelle ystäväni kanssa, ja sekin virtaa ihan rauhallisesti.
Sydäntä lämmitti se, että siellä kaikki leiripaikat olivat täynnä retkeilijöitä! Aina vain suomalainen kaipaa luontoon ja leiritulen ääreen.
Rakastavaisetkin ovat löytäneet Koitelin sillan kaiteeseen. Tällaisia kauniita lukkoja oli kaiteen koristeena jo siellä täällä. Rakkautta se!
Raparperi nostaa päätänsä.
Rakas uusi lehmuspuuni puskee meheviä silmuja.
Olen peitellyt arimpia ruusupuskia säkeillä ja pahvilaatikoilla. Vielä on öisin pakkasta ja päivisin aurinko kilottaa tosi kuumasti. Routa vielä lujasti maassa.
Metsätonttu itse pistää vielä tanssiksi oikein kunnolla! Ainakin itämaisittain!
↧
Miksi vanha maaseutukulttuuri viehättää?
Tein ulkotöitä ennen sadetta. Sateen tullessa siivoilin erästä ulkorakennusta.
Siinä työn lomassa kulkee ajatus. Miksi tällainen vanha maaseutukulttuuri viehättää? Miksi tykkään asua tällaisen vanhan, kuluneen ja osittain jo 'romahtaneen' seassa? Miksi kuitenkin yritän pitää sitä pystyssä?
Ja sitten se oivallus syttyi! Vanhalle annetaan arvo, kuluneellekin. Olkoonpa se sitten rakennus, esine tai olotila. Voisko näin antaa arvoa myös VANHALLE IHMISELLE? Hänkin on kulunut, kaiken kokenut, paljon ymmärtävä. Hänkin odottaa, että joku vielä arvostaisi häntä.
Vanhassa maaseutukulttuurissa näkyy eletty elämä. Se elää vieläkin! Se elää varsinkin, jos sinä annat sille arvon.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
Siinä työn lomassa kulkee ajatus. Miksi tällainen vanha maaseutukulttuuri viehättää? Miksi tykkään asua tällaisen vanhan, kuluneen ja osittain jo 'romahtaneen' seassa? Miksi kuitenkin yritän pitää sitä pystyssä?
Ja sitten se oivallus syttyi! Vanhalle annetaan arvo, kuluneellekin. Olkoonpa se sitten rakennus, esine tai olotila. Voisko näin antaa arvoa myös VANHALLE IHMISELLE? Hänkin on kulunut, kaiken kokenut, paljon ymmärtävä. Hänkin odottaa, että joku vielä arvostaisi häntä.
Vanhassa maaseutukulttuurissa näkyy eletty elämä. Se elää vieläkin! Se elää varsinkin, jos sinä annat sille arvon.
Kun katselen vanhoja ovia, joilla on suojattu ladon seinä, huomaan, että vanhan kansan ihminen laittoi kaiken kiertämään, millä arvoa vielä oli. Kuten arvossa ovat nuo vanhat ovet, iloisesti ja ylpeinä suorittamassa vielä tärkeää tehtäväänsä!
Kuinka paljon meillä vanhoillakin ihmisillä olisi vielä annettavaa! Ehkä toinen ei sitä arvoa huomaa. Se on huomattava ihan itse!
↧
Ruusunvarren ylistyslaulu keväälle!
Olen ruusunvarsi. Saan voimani juurieni kautta äiti maan tuotteista. Saan sieltä tarvittavat alkuaineet, tarvittavan kosteuden ja kaiken tarvittavan energian millä varttani kasvatan. Mutta se ei riitä.
Talven ajan on peittonani ja suojanani valkoisen pehmeä lumi. Se suojaa minua kylmältä ja kevätauringon polttavalta ahavalta. Kun se sulaa, se on kuin pitkä lempeä suihku hentoa varttani pitkin kohti juuria, jossa syvällä ne heräävät toimimaan ja tarttumaan äitimaan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Sekään ei riitä.
Itse minä kurkotan kohti auringon lämpöä heti kun horroksestani selviän. Jos minulla talven suojalta on hiukkasenkaan jäljellä edellisvuoden voimaa; ruskeassa, ruskeanharmaassa, oranssinruskeassa, ruskeanvihreässä, vihreänvivahteisessa tai kellanvihreässä varressani, niin minä pakahdun siitä riemusta, jossa saan ojentaa kaulaani kohti aurinkoa. Ei liian kuumana, ei kylmänä, vaan sellaisena kuin on isän syli, joka antaa rakkauttansa.
Silloin minä hyristän harteitani, kehrään onnesta olla maan päällä ja elossa. Silloin minä tunnen ihmeellisen voiman itsessäni ja pukkaan ulos pieniä silmuja, kuin pieniä vauvoja. Tai ei oikeastaan vauvoja, vaan itseäni, herättelen, kasvatan ja lihotan silmuja varteeni ja ne värisevät innosta ja elämän halusta.
Näin ei tapahdu ilman äiti maata ja isää aurinkoa. Näin ei tapahdu myöskään ilman hoitajia, enkeleitä, joksi ihmistä voisin kutsua, jos hän tuntee tarpeeni. Mutta näin ei tapahdu myöskään ilman minun omaa tahtoani, itsetuntoani olla ruusu ja ilman rakkauttani elämää kohtaan. Näin ei tapahdu ilman elämän iloa ja kasvamisen tahtoa. Näin ei tapahdu ilman jumaluuden ilmentämistä minussa ja kaikessa ympärilläni.
Sillä ruusunvarrenkaan herääminen ei ole kiinni kohtalosta, ei ulkoisista voimista, ei ympäristötekijöistä, vaan silläkin on oma tahto, kuten kaikella elävällä. Siksi ruusunvarsikin kunnioittaa elämää, kasvamista ja aina uuden luomista. Ja on niin kiitollinen. Ja se uskoo, että koko luomakunta ympärillä tuntee samoin.
↧
↧
Ikivihreä nurmikkoni
Olen aina naureskellut pihalleni, kun vieraani ovat siihen lumen sulamisen jälkeen tulleet. -Oi, sinullahan jo viheriöi piha!
![]()
En tiedä mihin vielä joudun tuon pihani kanssa. Ehkä joskus on kuitenkin syytä vähän ripotella siihen kalkkia.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
Johanna Kurkela ja Kuolevainen - kaunista!
Näin he ovat ihmeissään huudahtaneet. Eikö mitä! Sehän on vain sammalta. Tiedän, että joitakin se harmittaisi kauheasti, mutta minua ei. Siinä nurmella, sammal pohjana, on niin mukava kesälläkin avojaloin kulkea. Ja sammaleesta huolimatta, ruohikko kasvaa niin rehevänä, että ruohonleikkurin kanssa on vaikea pysyä perässä. Ruohoakin riittää aivan runsaasti. Ainakin vielä.
En tiedä mihin vielä joudun tuon pihani kanssa. Ehkä joskus on kuitenkin syytä vähän ripotella siihen kalkkia.
Loppujen lopuksi sammalnurmestakin ollaan kahta mieltä. Toiset kauhistuvat ja uusivat nurmea. Sellaiseen en rupea. Sammaleeseen löytyy positiivinenkin puoli, esimerkiksi japanilaiseen tyyliin TÄSSÄ.
Kuljin pihamaalla vähän katsastamassa millaista sammalta siinä oikein kasvaa. Talo on aikoinaan rakennettu paikalle, mistä on raivattu metsää,. Tässä on alunperin kasvanut iso sekametsä. Osa mäntytukeista on käytetty talon hirsiin. Joten sammallajeja kyllä löytyy.
Oikealla se yleisin sammallaji. Oliskohan se hiirensammalta? Oikealla eräs harvinaisempi ja vähäisempikin laji pihamaallani ei ole sammalta vaan jäkälää. Uskoisin sen olevan jotain nahkajäkälää. Alhaalla myös jäkälää, olisiko hirvensarvijäkälää?
Jopa karhunsammalta on siellä täällä, minusta se kaunein sammal, Alhaalla varmaankin seinäsammalta kiven kyljessä.
Antaa kaikkien kasvaa. Minun tehtäväni on varmaan pitää jonkinlaista järjestystä kuitenkin luonnon rehottamallekin tyylille. Alhaalla saunapiha, jossa on vielä muutakin työtä kuin nurmikko. Kivi- ja tiilipinot odottavat vuoroaan. Saunan kuistikin huutaa apua. Kuuntelen kyllä vähän päätäni puristellen. Tulen auttamaan, mutta pienen viiveen kera.
Ensimmäinen työni keväällä on raapia haravalla tuohon sammaleeseen vähän ilmareikiä ruohollekin kasvaa. Siksi teen pihan haravointia jo ennen kuin maa on edes sulanut tai kuivunut.
Johanna Kurkela ja Kuolevainen - kaunista!
↧
Ruusu, salaisuuksien symboli
Nyt kun kaikki odottavat henkeä pidätellen ja melkein suurennuslasin kanssa silmuja etsien ruusupensaistan katalan talven jäljiltä, on aika tuoda esiin ruusun mystiikkaa. Kokoan vähän tuolta vanhoilta sivuiltani ulkomuistista tietoa tähän ruusun eräästä tärkeästä osasta, nimittäin ruususta salaisuuksien kätkijänä.
Jo yllättäen saapunut ruusupuska antaa punan poskille. En tiedä ovatko nykymiehet unohtaneet tämän ikivanhan tavan herättää naisen huomio ruusukimpulla. Vai onko siihen liittynyt jo epäilyttävää anteeksipyynnön kyynistä tuntemusta?
Kun ruusu, jos sitä katsoo oikein syvälle silmiin, on todella eroottisuuden salaperäinen kätkö.
Se salaisuuksien pyhä kirjo, jonka nyt tässä tuon esille, ei niinkään koske erottisuutta eikä tunteita, vaan on aika maskuliinisella tasolla. Nimittäin kun historia omi ruusun, sen symboliikka annettiin usein miesvoittoisille salaseuroille.
Ymmärtäisin tämän kaiken jo juontavan sieltä tarinasta, jonka luin jostakin nettisivuilta. Egyptin jumalatar Isis sai pojan Horus, joka nimettiin Auringon jumalaksi. Kerrotaan, että kun hän varttui nuorukaiseksi, Isis ojensi hänelle ruusun, joka sisälsi salaisuuksia. Niitä Horuksen piti opiskella, mutta ei kertoa muille. Aleksanteri Suuri Egyptin matkoillaan ja valloituksillaan ihastui tähän salaisuuksia kantavaan jumalaan, adoptoi hänet mukaansa Makedoniaan eli nykyiselle Kreikan alueelle. Sille annettiin kreikkalaisittain nimi Harpokrates, Salaisuuksian Jumala.
Se varmaan sopi hyvin valloituksia ja valtiosalaisuuksia täynnä olevaan Kreikan historiaan. Harpokrates kuvattiin patsaisssa usein nuorukaiseksi, jolla oli sormi suun edessä. Ruusun salaisuus jatkoi matkaansa kulkien myös roomalaisten tietoisuuteen. Sieltähän taru kertoo, että itse Venus antoi ruusun Harpokratekselle, jotta tämä säilyttäisi Venuksen rakkauden salaisuuksia. Harpokratekselle annettiin myös uusi symboli. Se oli vakoilijoiden suojelija.
Ruusun salaisuus siirtyi myös aikaan jolloin perustettiin Temppeliherrat ja muut salaseurat. Kerrotaan muun muassa, että salaseurojen vala vannottiin katossa olevan ruusun alla. Vala vannottiin säilyttämään kaikki ne asiat salaisina, jonka seura yhteisissä tilaisuuksissa tiedotti. Ruusu sinetöi huulet.
Sittemmin ruusun salaisuuden valtaamana on vuodatettu paljon vertakin useissa sodissa ja vallankaappauksissa. Kaikki muistavat historiasta Punaiset ja Valkoiset ruusut Englannin Tudor-suvun sodissa. Minulla on siitä paksu kirja, jonka ensi sivuilta en vielä ole päässyt pitemmälle. Se on valtavaa juonittelua ja vallan halua.
Ehkä vähemmän tunnettu on järjestö Hitlerin ajoilta, jotka kantoivat nimeä Valkoinen ruusu. Sen nuoret opiskelijajäsenet olivat ymmärtäneet natsivallan hirmuisuuden ja vääryyden ja alkoivat levittää kirjoittamalla lehtisissä tietoa heidän väärinkäytöksistään. Tottakai natsijärjestö sai pian kiinni tämän salaperäisen järjestön vetäjät. Tuomio oli surullinen ja jäi varmaan historiaan sen vuoksi, että nämä nuoret olivat ehkä koko Euroopassa viimeiset tuomitut, jotka saatettiin kuolemaan giljotiinin alla.
Mustan ruusun symboliksi on löydetty syfilis-tauti eli kuppa. Alla olevaan lauluun "Musta Ruusu" sisältyy tämä surullinen tunnus.
Näin surullista luettavaa sisältyy ruusuun, mutta enköhän tässä löydä jotain kaunistakin salaisuuksiin liittyvää vielä. Sitä ei vielä kukaan varmaankaan tiedä, miksi juuri ruusunkasvattajat elävät yleensä vanhoiksi, usein yli 90-vuotiaiksi. Jotain ihme-eliksiiriä ruusu levittää ympärilleen!
↧
Voiko ihanammin päivä enää alkaa!
Se oli toukokuun 2. päivä!
Vappuretki oli tehty!
Aurinko ja linnut. Krookukset olivat avanneet ilosilmänsä!
![]()
![]()
![]()
![]()
Mihinkähän ne pikkutytöt piilottivat kaikki puutarhaeläimet? Heistä on hauska kuljettaa niitä pitkin pihaa. Mukava leikki! Nyt minullakin oli aamuhetki aikaa niitä hakea.
Illalla tuli naapurit tervehtimään! Kippistä kesälle!
![]()
Muutakin mukavaa päivään mahtui. On luvassa sorakuorma. On luvassa uuden sillan rakentaminen. Ennen kaikkea on luvassa ihana Toukokuu!
IHANA AAMU - JOHNNY!
Vappuretki oli tehty!
Aurinko ja linnut. Krookukset olivat avanneet ilosilmänsä!
Mihinkähän ne pikkutytöt piilottivat kaikki puutarhaeläimet? Heistä on hauska kuljettaa niitä pitkin pihaa. Mukava leikki! Nyt minullakin oli aamuhetki aikaa niitä hakea.
 |
| Näyttää ihan kuin irvistäs! |
 |
| Possu harjoittelee sirkusta varten. |
 |
| Jospa tuo oliskin ainoa tänä kesänä! |
 |
| Vanha ystäväni Saku! |
 |
| Tämä poika näkee milloin kauheat kissat tulevat! |
 |
| Söpöläinen väärinpäin! |
 |
| Nuo ei kylläkään ole minun saappaani! |
Muutakin mukavaa päivään mahtui. On luvassa sorakuorma. On luvassa uuden sillan rakentaminen. Ennen kaikkea on luvassa ihana Toukokuu!
IHANA AAMU - JOHNNY!
↧